
Pallo-Iirot on solminut yhteistyösopimuksen Plusprintin kanssa. Kumppanuutta on nyt toteutettu kuukauden päivät.
Pallo-Iirojen pitkä yhteistyö Rauman Painopisteen kanssa päättyi keväällä, kun Painopiste siirtyi yrityskaupassa ulvilalaisen Plusprintin alaisuuteen. Yhteistyö tuttujen toimijoiden kanssa saa kuitenkin jatkoa, sillä neuvottelut Plusprintin kanssa päättyivät yhteistyösopimukseen, jonka johdosta Pallo-Iirot luottaa jatkossa painotyönsä Plusprintin ammattitaitoisten työntekijöiden käsiin.
Plusprint on yksi nopeimmin kasvavista suomalaisista painoalan yrityksistä ja tuo myös Pallo-Iiroille valtavasti uusia mahdollisuuksia markkinoinnin ja näkyvyyden kehittämiseen. Plusprint on yksi harvoista alansa yrityksistä, jolle on myönnetty FSC-, PEFC- ja Ekokompassi-sertifikaatit, jonka lisäksi Plusprint suosii kotimaisia materiaaleja ja on tunnustettu Avainlippu-yritys.
Pallo-Iiroilla tarve painotuotteille vaihtelee aina erilaisista pääsylipuista heilutettaviin lippuihin, laitamainoksiin ja kuvausseiniin. Verrattain korkeaa painotuotteiden määrää ja tilausprosessin helpottamista varten on kaikkien tilausten keskittäminen yhdelle toimijalle sekä taloudellisesti että työtaakkaa helpottavana järkevä päätös. Plusprintin monipuolisuus ja modernit tuotantotavat vakuuttivat myös Pallo-Iirot ja toiminnanjohtaja Janne Koiviston.
- Mukava päästä tekemään yhteistyötä satakuntalaisen kasvuyrityksen kanssa, joka haluaa kehittää myös meidän toimintaamme. Neuvottelut etenivät nopeasti ja yrityskaupan myötä myös mahdollisten painotuotteiden laajuus kasvoi. Tämä ja se, että käytännössä toimimme edelleen samojen ihmisten kanssa kuin tähänkin asti, toivat lopulta nopeasti molemmat osapuolet samalle sivulle.
Myös Plusprintin myyntipäällikkö Kari Kujansuu on tyytyväinen yhteistyön alkamiseen:
-Pallo-Iirot on tehnyt pitkään upeaa työtä junioriurheilun ja varsinkin tyttöjalkapallon parissa. Meille on tärkeää, että yhteistyökumppaneillamme on samanlaiset arvot kuin yrityksellämme, joten yhteistyö Pallo-Iirojen kanssa lämmittää mieltä. Uskon, että saamme yhdessä Iirojen kanssa aikaan hyvää pöhinää, jolla Pallo-Iirojen ilmettä pystytään tuomaan esille entistäkin vahvemmin ja pystymme tarjoamaan myös yhteistyökumppaneille entistä monipuolisempia ratkaisuja oman näkyvyytensä kehittämiseen.
Lue lisää Plusprintin toiminnasta ja tarjonnasta osoitteesta www.plusprint.fi.
| 30.10.2025 12.55 | Kausi 2025 päättyi perinteisesti päättäjäisiin |
| 27.10.2025 09.25 | Ikäihmisten Iirolandian aika taas keskiviikkona |
| 26.10.2025 12.55 | Syysloman tekniikkaleiri toi 67 innokasta pelaajaa Äijänsuolle |
| 15.10.2025 14.40 | Kolme poikaa Tähtitarhaan, kaksi varalla |
| 15.10.2025 10.00 | Pallo-Iirojen vuosikokous 29.10.2025 |
| 06.10.2025 12.35 | Pallo-Iirot on ehdolla vuoden 2025 harrastamisen seurateon pääpalkinnon voittajaksi |