Joel Mirel on solminut seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen
Julkaistu: 22.09.2022 11.00

Joel Mirel on solminut seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen

Pallo-Iirot on tehnyt jatkosopimuksen valmentaja Joel Mirelin kanssa. Uusi sopimus pitää miehen Raumalla seuraavat kaksi vuotta.

Iirojen toimintaympäristö on tehnyt vaikutuksen Mireliin.

- Koen, että minun ja Pallo-Iirojen arvot kohtaavat hyvin. Olen myös itse tuntenut oman arvoni valmentajana jo pidemmän aikaa ja nyt koen, että Pallo-Iirot tiedostaa myös arvoni ja viihdyn todella hyvin seurassa. Seurassa minulla on omasta mielestäni hyvät puitteet keskittyä vain valmentamiseen ja kehittyä valmentajana.

Suurempia yllätyksiä ei ole Raumalla tullut vastaan.

- En sanoisi, että mikään on hirveästi yllättänyt. Tiesin vähän mitä odottaa, mutta yhteisöllisyys seurassa on omaa luokkaansa. Koen vahvasti, että Pallo-Iiroissa valmentajia ja toimijoita kunnioitetaan ja arvostetaan kovasti. Iiroissa myös vapaaehtoistoimijoita on paljon ja heidän panostus arjessa on todella suuri palanen joukkueiden hyvinvointia.

Oppia ja erilaisia kokemuksia on tarttunut matkaan mukavasti vuosien varrella.

- Olen aikaisemmin toiminut valmennustiimeissä paljon yksin ja nyt kun olen toiminut isommissa tiimeissä, olen päässyt johtamaan valmennustiimejä. Koen, että delegoinnissa ja tiimissä toimiminen on kehittynyt. Toimistolla on monia hyviä valmentajia, joilta olen oppinut myös paljon. Toivon oppivani vielä enemmän jalkapallosta pelinä tulevina vuosina.

Vaikka valmentajalla onkin korkeat tavoitteet, ei mies ota stressiä tavasta, joka sinne vie.

- Sanotaanko näin, että minulla ei ole oikeastaan viiden vuoden suunnitelmaa. Muutama vuosi sitten päätin, että haluan olla päätoiminen valmentaja ja siitä lähtien olen keskittynyt valmentamiseen kausi kerrallaan. Mielestäni ajatusmallini siitä, että joka kausi annan kaikkeni niille tehtäville joissa olen mukana, palvelee minua ja valmennettavia pelaajia enemmän kuin se, että miettisin mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. En vielä siis tiedä missä olen viiden vuoden päästä, mutta toivon tekemällä hyvää työtä, että saan mahdollisimman monen pelaajan toteuttamaan potentiaaliansa sekä itsestäni parhaan mahdollisen version valmentajana siihen mennessä. Jalkapallo on kokoajan kehittyvä peli ja toivon, että pystyn kehittymään sen mukana.

Työnkuva Iiroissa ei uuden sopimuksen mukaan juurikaan muutu.

- Tällä kaudella työnkuvaani on kuulunut poikien –2008 ja –2009 ikäluokkien vastuuvalmennus. Siihen lisäksi olen ollut valmentamassa aamuharjoituksissa ja tehotreeneissä kesän läpi. Ensi kaudella tulen olemaan poikien –2009 ja –2010 ikäluokkien vastuuvalmentajana sekä aamuharjoituksissa ja tehotreeneissä.

Valmennuspäällikkö Kimmo Hörkkö antoi myös omat kommenttinsa Mirelistä.

- Joel on intohimoinen futismies, mikä huokuu hänen tekemisestään. Hänelle on erittäin tärkeää erilaiset toimintakulttuuriin ja sen luomiseen kuuluvat asiat ja hän vaalii ja vaatii niitä kaikilta, joiden kanssa toimii. Toiminta on jämäkkää ja viimeisen päälle suunnitelmallista, tätä on ollut hienoa seurata. Valmennuksellinen sisältöosaaminen on myös hyvää, joka on konkreettisesti näkynyt hänen joukkueidensa ja pelaajiensa kehittymisenä. On äärettömän hienoa, että Joel tulee olemaan mukana seuran valmennuksessa tulevatkin kaudet.

Lopuksi Mirel halusi lähettää terveisensä koko Pallo-Iirot yhteisölle.

- Kaikki Pallo-Iiroissa toimivat vapaehtoistoimijat. Teette todella tärkeää työtä ja olette isossa roolissa seurassa. Jatkakaa hyvää ja tärkeää työtä. Lisäksi kiitokset kaikille, jotka ovat auttaneet minua sopeutumaan Raumalle. Nähdään kentän laidalla!