6
HEI
17.00
Edustus M, Miesten Kakkonen

P-Iirot - NJS  2 - 2

Rauma, Äijänsuo stadion TN

Miehille yksi piste

Miehet päätyivät pistejakoon. Ottelu oli jo toinen peräkkäinen kotipeli-tasuri.

Yleisömäärä: 425

Peli oli ehtinyt vanheta 26', kun Pallo-Iirot pääsi kokeilemaan jo viidettä kertaa kulmapotkusta. Roope Hammar lähettikin laadukkaan pallon, joka tippui suoraan James Whitingin jalkaan. Whitingillä ei maalin tehdäkseen tarvinnutkaan tehdä muuta, kuin laittaa jalka pallon eteen ja lähteä tuulettamaan ottelun avausmaalia. Raumalaisittain ensimmäinen puoliaika ehti tuoda myös ikäviä uutisia, kun Urho Rouna joutui loukkaantumisen takia jättämään kentän 39' kohdalla, jolloin tilalle tuli Elias El Khattabi.

Tauolla Juuso Aalto otti Aukusti Koivun paikan kentällä. Toinen puoliaika alkoikin räjähtävästi, kun heti ensimmäisestä hyökkäyksestä El Khattabi nappasi irtopallon mukaansa, eteni suoraviivaisesti boksiin ja veti pallon maaliin maalivahdin torjuntayrityksestä huolimatta.

NJS kavensi pelin vajaan tunnin kohdalla. Tomi Grönthal iski linjan taakse lähetettyyn palloon, ja ehti siihen ennen maalivahti Tino Kangasahoa. Grönthal nosti pallon yli Kangasahon, eikä puolustuslinjakaan ehtinyt enää putsaamaan pelivälinettä maaliviivalta. Kavennusosuman ja tasoituksen väliin ei ehtinyt kuin yhdeksän minuuttia, sillä jo ajassa 66' matala keskityspallo löysi Ajack Dengin, joka otti pallon haltuun ja iski sen sitten Kangasahon ohi verkon perukoille. Tämän jälkeen Alex Johansson teki tilaa kentällä Christopher Abdoulle.

Viimeisellä kympillä suurimmat tapahtumat olivat ajassa 85' tehty vaihto, jossa Topias Silvennoinen vaihtui Roman Sosonovychiin, sekä Timi Halmisen ajassa 89' ja Aleksi Arvelan ajassa 90+2' ottamat varoitukset. Kun lisäosumia ei enää nähty, jaettiin pisteet joukkueiden kesken tasan.


Otteluraportissa avausmaalin iskenyt James Whiting


Iiro-Vaarien pallokisa:

  • *** James Whiting
  • ** Roope Hammar
  • * Elias El Khattabi

Iiro-Vaarien pallokisan kokonaistilanne:

  • 7 / Roope Hammar
  • 6 / Topias Silvennoinen
  • 5 / Anton Vyyryläinen & Oliver Repo
  • 4 / Aleksi Arvela, Juuso Aalto & James Whiting
  • 3 / Markus Babb
  • 2 / Miko Lainio
  • 1 / Jami Halminen & Elias El Khattabi