Miesten alkusarja päättyi kirvelevään tappioon. Voittomaali syntyi lisäajan toisella minuutilla.
Yleisömäärä: 160
Äijänsuolle oli saapunut ottelua seuraamaan reilut puolitoista sataa katsojaa, jotka rohkeasti lähtivät uhmaamaan sanalla sanoen reipasta tuulta ja sadetta. Myös kentällä olosuhteet aiheuttivat päänvaivaa, kun iso osa erikoistilanteista pelattiin lyhyellä, koska vauhtia ottaessa oli pallo ehtinyt tuulen mukana jo karkuun. Alusta näytti, että Ilves/2 oli joukkueista se, kumpi hallitsi vaikeat olosuhteet paremmin, sillä pallo pysyi pitkiä pätkiä raumalaispuoliskolla vierasjoukkueen pelaajalta toiselle liikkuen. Ensimmäistä todellista vaaran paikkaa saatiin kuitenkin odottaa melkein ensimmäisen puoliajan loppuun saakka, kun ajassa 43' Oskari Paavola karkasi laidasta. Jami Halminen ei ehtinyt pysäyttämään palloa, eikä uskaltanut rikkoa laituria haalean punaiselta kortilta haiskahtavassa tilanteessa, jonka johdosta Paavola pääsi nostamaan kohti päätyviivaa kaikessa rauhassa. Paavola leikkasi sisään ja lähetti pallon boksin rajalta maalin eteen, jossa Nils Veinbergs jo odotti. Veinbergs pääsi jatkamaan palloa vitosen viivalta, mutta jatko meni vähintään yhtä monta metriä maalista ohi, kuin oli maalille matkaa. Taukoa lähdettiin siis viettämään maalittomasta tasatilanteesta.
Pallo-Iirot suoritti kaksi pelaajavaihtoa tauolla, kun kentältä Aukusti Koivun ja Topias Silvennoisen paikat ottivat Anton Vyyryläinen ja James Whiting. Vyyryläinen koki kovia pian kentälle tulonsa jälkeen, jonka johdosta keskikenttäpelaaja joutui loppu ottelun vetämään sideharso päänsä ympäri. Ottelun avausmaali näki päivänvalon 56' jälkeen. Oliver Repo voitti pääpallon 30 metrissä ja jatkoi pallon kohti Ilveksen maalia. Roope Hammar hiipi puolustajan selän takaa ensimmäisenä palloon, ja jatkoi samoilla vauhdeilla ohi puolustajasta. Iirojen maalipörssin kärkinimi ei tästä paikasta erehtynyt, vaan painoi pallon varmasti etukulmasta sisään ohi Iiro-kasvatin Sakari Korrin.
Ottelun ensimmäinen keltainen kortti nousi ajassa 58' kotijoukkueen Idris Moussalle jälkikäteen katsottuna hyvin kevyestä rikkeestä. Repo oli lähellä tuplata Iirojen johdon reilun tunnin pelin jälkeen, kun laituri pääsi kokeilemaan läheltä maalia mutta pienestä kulmasta, jonka johdosta pallo suuntautui tällä kertaa ohi maalin. Ilveksen tasoitusosuma syntyi vain kaksi minuuttia myöhemmin Pallo-Iirojen pahan merkkausvirheen myötä. Alimmassa linjassa kahta hyökkääjää vastaan ei ollut kuin Halminen, jolloin pallo pelattiin vapaalle hyökkääjälle. Oskari Paavola juoksikin rauhassa aina boksiin asti, josta lähetti pallon varmasti ohi voimattoman Miko Lainion.
Pallo-Iirot oli lähellä mennä johtoon uudestaan vartti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Hammar lähetti pallon laidalle Revolle, joka haastoi puolustajaa ja leikkasi keskelle, josta lähetti vedon boksin kaarelta kohti maalia. Korri torjui pallon eteensä ja paluupalloon ensimmäisenä pääsi Moussa, joka lähetti pallon yhdellä kosketuksella uudelleen kohti maalia. Vain Korrin erinomainen reaktiotorjunta piti numerot tulostaululla 1-1. Tilanteen jälkeen Urho Rouna ja Moussa siirtyivät vaihtopenkin puolelle, ja kentälle tulivat Elias El Khattabi sekä Juuso Aalto.
Pirteästi kentälle tullut Aalto hankki sinikeltaisille vaparin paristakympistä, kun pelikellossa oli enää viisi minuuttia jäljellä. Hammar asettui pallon taakse, eikä ollutkaan kaukana, ettei raumalaiset olisi ottelun loppuhetkillä painelleet vielä johtoon. Hammarin vapaapotku tärähti ylärimaan, eikä El Khattabin vetokaan paluupalloon päässyt maalille asti. Lainiollakin riitti vielä torjuttavaa ysikymppisen täyttyessä, kun pomppiva palautus maalivahdille kimposi Lainion säärestä suoraan Niilo Ala-Nikkolan jalkaan boksin kaarelle, mutta jonka suoran vedon Lainio torjui näyttävästi.
Lisäajan toisella minuutilla Lainiokaan ei enää venynyt pallon eteen. Flipperipallo boksissa päätyi lopulta Jaakko Moision jalkaan, jonka veto upposi ihmismassan läpi kotijoukkueen maalin takanurkkaan. Kauaa tämän jälkeen ei peliä enää jatkettu, ja päätösvihellyksen kuuluessa vei Ilves/2 pisteet Tampereelle 1-2 voiton turvin. Tappion sekä muiden pelien tulosten myötä Pallo-Iirot piti sarjassa oman viidennen sijansa, ja lähtee näin ollen yläloppusarjaan neljätoista pistettä sarjaa johtavaa TPV:tä perässä.
Otteluraportissa pettynyt ja märkä Roope Hammar
Iiro-Vaarien pallokisa:
Iiro-Vaarien pallokisan kokonaistilanne:
55' | Maali | Hammar Roope |
63' | Maali | Paavola Oskari Tapio |
92' | Maali | Moisio Jaakko Onni |