2
JOU
12.00
Edustus M, Harjoitusottelu

P-Iirot - ÅIFK  0 - 1

Buena Vista stadion TN

Miesten harjoitusottelut käyntiin mollivoittoisesti

Miesten harjoitusottelut avattiin tänään lumisateen keskellä kirpsakassa pakkassäässä. Vastustaja hallitsi olosuhteet tänään kotijoukkuetta paremmin,

ÅIFK ei jäänyt pakkaseen värjöttelemään, vaan asetti ottelun alkutahdit saman tien. Ensimmäinen maali näki päivänvalon jo pelin kolmannella minuutilla, ja reilun puolentunnin pelin jälkeen tilanne oli vierailijoille jo 0-3. Toista puoliaikaa kohti katsojat ohjasi Frank Sinatran joululaulut, mutta tämäkään ei kotijoukkuetta maalintekoon innostanut. Toisen puoliskon ainokaisesta vastasi myöskin turkulaiset, jolloin ottelun loppulukemat olivat 0-4.

Iirojen maaliin toiselle puoliskolle vaihdettu Leevi Kanerva loukkaantui torjuntatilanteessa, jonka jälkeen maalipuiden väliin asteli puolustuslinjasta Markus Babb. Babb piti kuitenkin maalinsa puhtaana, torjuen ensitöikseen Kanervan loukkaantumiseen johtaneesta tilanteesta vastustajalle myönnetyn rangaistuspotkun.

Vastuuvalmentaja Joel Grasso ei vakuuttunut joukkueen esityksestä

- Se ei ole kovin hyvä lähtökohta, jos kolme ensimmäistä vastustajan tilannetta on maalissa oman kenttätäytön takia. Nyt me saatiin hyvää dataa siitä, että kun on pelaajia, jotka on B- ja A-junnuikäisiä, niin kyllä ne miesten pelit on erilaisia. Oppituntihan tuo oli.

- Vastustajalla oli useampia hyviä kokeneita pelaajia, jotka näyttivät taitotasonsa. Kyllä he vaarallisempia oli aina, kun olivat lähellä meidän boksia. Me tehtiin hirveästi enemmän duunia siihen, että päästiin edes sellaisille paikoille, josta voisi päästä päättämään hyökkäyksiä. Kun ÅIFK laittoi pienen pallon ilmassa linjan taakse, niin kaveri sai sen myös haltuun.

Kokoonpano otteluun oli kapea, joka huomattiin myös konkreettisesti.

- Harmi, että tuli vielä muutama poissaolo. Oltaisiin saatu hiukan paremmin ulosmitattua tasoa, jos olisi pystytty vielä tuomaan tuoreita pelaajia kentälle. Mutta tämä oli ensimmäinen peli ja tärkeintä oli, että saatiin yksi peli pelattua tähän väliin. Nyt saatiin suunnat siihen mitä pitää harjoitella ja saadaan myös enemmän sopimuspelaajia tuohon harjoitusrinkiin mukaan. Siinä on sävelet jouluun asti.

Tilastot

0 - 1

ÅIFK
(0-3)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista