Harjoituspelikausi potkaistaan käyntiin lauantaina

16.12.2016


Pallo-Iirot kohtaa Äijänsuon talviharjoitteluhallissa FC Interin A-juniorit. Päävalmentaja Kimmo Hörkkö on kohtuullisen tyytyväinen kuluneeseen harjoituskauteen.

Pallo-Iirot kohtaa klo 14 alkaen Äijänsuon talviharjoitteluhallissa FC Interin A-juniorit. Pallo-Iirot on harjoitellut hyvin viimeiset 2-3 viikkoa, mutta kuluvalla viikolla harjoituksissa on nähty paljon poissaoloja.

- Harjoituskausi on mennyt ihan kohtuullisesti. Ensimmäiset pari viikkoa meni monella tuntumaa hakiessa ja kropan totuttamisessa fyysiseen rasitukseen. Tämän jälkeen 2-3 viikkoa oli oikein hyvää tekemistä koko ryhmältä. Nyt reilun viikon ajan sitkeä flunssa-aalto on kiertänyt joukkuetta läpi niin, että pelaajista vähintään puolen tusinaa on ollut aina sairastelun takia pois treeneistä, Kimmo Hörkkö kertoo.

Harjoituskaudella on keskitytty pääasiassa fysiikkaan.

- Menneen ensimmäisen harjoitusjakson tavoitteena on ollut valmistaa pelaajia fyysisesti tuleviin Suomen Cupin koitoksiin sekä ajaa nuoria pelaajia sisään meidän pelitapaan. Mitään uutta taktista sisältöä emme ole edes pyrkineet vielä tuomaan mukaan, sen aika on myöhemmin.

- Nuorten pelaajien takia harmittaa tosi paljon, että he eivät ole päässeet vielä näyttämään osaamistaan peleissä, mutta onneksi huomenna pääsemme viimeinkin pelaamaan. Toivottavasti nuoret pelaavat rohkeasti omilla vahvuuksillaan, uskaltavat vastata fyysiseen haasteeseen ja taistelevat periksi antamattomalla asenteella, se on kuitenkin loppupeleissä se lähtökohta, jota kautta junnujen on tultava sisään edustusjoukkueeseen.

Kokoonpano lauantaina 17.2

Iiro Koski -92 (mv)

Roope Sammalmaa -98

Valtteri Veijanen -89

Aake Rapala -94

Oskari Runola -99

Mikael Nurmi -00

Miika Pertola -84

Leevi Ahonen -99

Väinö Lehtonen -98

Mikko Valtanen -93

Konsta Siivonen -98

Topias Silvennoinen -99

Eetu Snicker -01

Aleksi Toivonen -99

Roope Virtanen -96

Eero Ojala -98

- - -

Ottelusta luvassa liveseurantaa täältä.