Pallo-Iirot palasi vakuuttavasti voittokantaan

28.8.2016



Hyvin, mutta tehottomasti viime aikoina pelannut Pallo-Iirot palasi voittokantaan murskaamalla PS-44:n Alsecco stadionilla 6-2 (3-1) luvuin. Kotijoukkueen suurin sankari oli hattutempun tehnyt kapteeni Juho Patola, joka myös alusti kaksi maalia.

Pallosepot saapui Raumalle vajaamiehisenä sillä joukkueella oli vain kaksi vaihtopelaajaa. Tänään henkilökohtaisista syistä sivussa olleen päävalmentaja Kimmo Hörkön ennen peliä esiinnostamat Juuso Ollikainen ja Erturk Sargin muun muassa puuttuivat kokoonpanosta. Sepoilla riitti silti laatua esimerkiksi Jarno Mattilan ja Sami Sanevuoren myötä. Kummallakin on vyöllään lukuisia Veikkausliiga-otteluita.

Pallo-Iirot jatkoi siitä mihin joukkue jäi Region's Cupin välierissä NJS:aa vastaan. Iirot kontrolloivat palloa ja sitä kautta peliä. Etenkin PS-44:n yllättävän korkealle jääneen puolustuslinjan taakse pelattiin tänään useita palloja, joista tuli maalitilanteita ja useampia läpiajoja.

Ensimmäisen vartin aikana lähimmäksi maalintekoa pääsi Juho Patola, joka sai loistavan läpipallon Niklas Kuusiolta. Hienosti pallon kanssa maalintekopaikalle edennyt Patola oli juuri vetämässä, kunnes takaa tullut PS-44 puolustaja kaatoi maalitykin nurmen pintaan. Yleisössä odotettiin pilkun viheltämistä, mutta päätuomari Samuli Stenman oli erimieltä tilanteesta.

Myös Sepot olivat lähellä avausmaalintekoa kun loistavia kulmia antaneen Ossi Lindemanin antama kulma lipesi Iirot-vahti Panu Eraman käsistä ja pallo jäi vaarallisesti pyörimään boksiin.

19 minuutin kohdalla tänään vahvoja nousuja tehnyt Antti Horjanheimo pelattiin loistavasti Jouni Tukiaisen ja Mikko Valtasen toimesta juoksuun ja kova keskitys löysi boksin sisältä Juho Patolan pään - pallo varmasti maaliin ja Tampere Satakunta Kolmosen maalipörssin kakkonen pääsi tuulettamaan maalia kahden kuukauden tauon jälkeen.

Maalin jälkeen PS-44 peli sekosi täydellisesti vajaan kymmenen minuutin aikana pallo vietiin kaksi kertaa pilkulle. Ensin vahvasti kymppipaikalla pelannut Konsta Siivonen kaadettiin ja sen jälkeen niinikään hyvän pelin pelannut taiteilija Jouni Tukiainen maalivahti Niko Julinin toimesta. Molemmat pilkut sisälle laittoi Juho Patola Julinin aavistaessa väärään kulmaan.

Palloseppojen kavennusmaali syntyi kulman jälkitilanteesta kun Panu Erama nyrkkeili pallon väljemmille vesille, mutta Teppo Tenkanen haistoi tilanteen ja jatkoi suoraan ilmasta pallon maaliin.

Ensimmäisellä puoliskolla Juho Patola oli kertaalleen läpiajossa, mutta Seppojen paras pelaaja Niko Julin torjui upeasti. Puoliskon loppupuolella Patola oli jälleen menossa läpi ja puolustaja Jussi Tuominen joutui alimpana miehenä rikkomaan. Tuomiselle ulosajo ja Iiroille vapari, jonka Niklas Kuusio antoi kierteisenä. Tällä kertaa Niko Julin torjui kulmaksi.

 

Ilotulitus jatkui toisella puoliskolla

Hyvän ensimmäisen puoliajan ikäviin puoliin kuului Antti Horjanheimon loukkaantuminen. Törmäystilanteessa puolustaja loukkasi nilkkansa ja vahvaa ottelua pelanneen Horjanheimon peli päättyi 26 minuutilla. Aake Rapala korvasi Horjanheimon Miika Pertolan siirtyessä laitapuolustajaksi ja Rapala taas siirtyi keskikentälle Mikko Valtasen pariksi.

Pallo-Iirot ei tehnyt puoliajalla vaihtoja. Alle kymmenen minuutin kuluttua toisen puoliajan alusta Aake Rapala pääsi niittaamaan kauden ensimmäisen maalinsa Kolmosessa. Jälleen Pallo-Iirot rokotti nostamalla Miika Pertolan toimesta pallon linjan taakse, josta Patola jatkoi Rapalalle. Keskikentän työmyyrä leikkasi sisään boksiin ja laittoi pallon ohi maalivahti Julinin.

Stanley Ukwuoma tuli maalin jälkeen kentälle korvaten Konsta Siivosen. Samalla Jouni Tukiainen siirtyi kymppipaikalle Niklas Kuusion ja Ukwuoman miehittäessä laidat. Ukwuoma ehti olla kentällä viisi minuuttia kun juoksuvoimaisen laiturin löysi läpipallolla Juho Patola ja Ukwuoma chippasi upeasti pallon yli vastaantulleen maalivahdin.

Pelin ratkettua oli loppuaika ottelusta vailla suurinta yritystä, mutta maalipaikkoja kotijoukkue pystyi vielä luomaan. Kuten myös vierailija PS-44. Ottelun 77 minuutilla Iirot teki keskialueella virheen ja Joni Nieminen oli vuorostaa läpiajossa. Nieminen nosti pallon ohi maalivahti Panu Eraman ja Sepot saivat hieman lohdutusta tilanteeseen.

Ottelun viimeisellä kympillä tänään loistavia avauksia viljellyt toppari Severi Kankkunen vapautti vielä Stanley Ukwuoman läpiajoon ja nyt nigerialaispelaaja sijoitti pallon maaliin ja ottelun loppuluvuiksi kirjattiin 6-2.

 

"Tasainen, hyvä esitys meiltä"

Päävalmentaja Kimmo Hörkköä tänään tuurannut valmentaja Sami Vahanto oli erittäin tyytyväinen pelin jälkeen, mutta ei kovinkaan yllättynyt.

- Jatkettiin siitä miten olemme muutenkin lähiaikoina pelanneet. Tänään teimme paikoista maalit ja koko joukkue pelasi erinomaisen pelin, Vahanto säteili pelin jälkeen.

- Toki Patola pelasi vahvan pelin ja maalit tekivät hänelle hyvää, mutta en muuten halua nostaa erikseen yksilöitä esiin. Pelasimme joukkueena hyvän ottelun.

Pallo-Iirot ovat pelanneet kaksi ottelua vähemmän mitä sarjakärki TamU ja toisena oleva Ilves-Kissat. Kissat ovat pisteen päässä ja Tampere United seitsemän pisteen kaulan erolla kärjessä. Voittamalla rästipelit Iirot voivat nousta pisteen päähän, mutta tällä hetkellä raumalaisryhmä menee vain ottelu kerrallaan.

- Emme voi muuta tehdä kuin pelata kuten tänään ja sarjan päätyttyä katsotaan missä kohtaa olemme sarjataulukossa. Tekemisen taso on nyt hyvä joukkueessa ja uskomme on korkealla, Vahanto päätti.

Pallo-Iirojen ottelut jatkuvat ensi keskiviikkona NoPS:n vieraana.

Ottelun maalikooste sekä valmentaja Sami Vahannon ja kapteeni Juho Patolan haastattelut täältä. Kuvaaja Rewan Kaklin kuvagalleria. Yleisömäärä 301, Pallo-Iirot kiittää!