Iirojen kotitaika säilyy

20.5.2013


Tällä kertaa oli Maskun Palloseuran vuoro todeta maalinteko Äijänsuolla mahdottomaksi tehtäväksi. Kolme pistettä Iiroille lukemin 1-0(0-0).

Iirot lähti helteisessä säässä pelattuun otteluun ajatuksella 'Back in business'. Edellisviikonlopun 2-0 -tappio oli käsitelty ja sinkeltainen miehistö janosi paluuta voittokantaan. Joukkue pääsi otteluun lähes täydellä miehistöllä. Iiro Aalto parantelee edelleen polveaan ja Kristian Gustafsson ampuu seuraavat pelit maaleja Euran Pallon laskuun. 

Äijänsuon muovibaana on alkukaudesta osoittaunut vastustajille vaikeaksi paikaksi, kuten pitääkin olla. Jani Tuomalan selän taakse ei ole uponnut kutiakaan. Sitä trendiä ylläpitämään Iirot lähti myös tähän otteluun. Tiukka koko joukkueen puolustuspeli terävillä pistoilla oli kotijoukkueen illan menu.

Ensimmäinen puoliaika meni käsikirjoituksen mukaan, kun kerta toisensa jälkeen Iirojen kurinalainen puolustaminen tylsytti vierailijoiden hyökkäykset. Erityisesti oikeaa laitaa sahannut raumalaispoppoo sai myös luotua painetta Maskun maalille. Iiroille tarjottiin useaan otteeseen paikkaa iskeä kulmapotkuista. Siinä ei kuitenkaan onnistuttu ja kun Juho Patolakaan ei yläkiskoa lähemmäs maalia palloa saanut, mentiin mehutauolle maalittomassa tasatilanteessa.

Kärsivällisyys palkittiin

Iirot suoritti yhden vaihdon puoliajalla, kun Stanley Ukwuoma tuli vaihtoon ja flunssaa potenut Jonas Nyholm asteli tilalle. Puoliajalla valmennus painotti kärsivällisyyden ja kurinalaisuuden merkitystä. Ylihyökkäämiseen ei ole varaa. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sen selvemmältä alkoi tuntua maalinteon olevan mahdotonta tässä pelissä.

Hiekka alkoi jo valua loppuun tiimalasista, kun vieraat saivat kahdestakympistä vapaapotkun. Aika pysähtyi ja katsomossa kriittisimmät lähtivät jo kotia kohti pallon leijaillessa vaarallisen näköisesti muurin yli. Porvoon Barthez kuitenkin syöksyi etukulmaan ja liimasi pallon tyylikkäästi näppeihinsä.Tuomala avasi pallon Verneri Salmiselle, joka täysin yllättäen hakikin pitkää avausta. Avaus osoittautui niin pitkäksi, että Maskun Rasmus Holmakin pelästyi ja sliippasi pallon vastaan tulleen maalivahti Ville Seppäsen yli. 89 minuuttia pelattu ja Iirot siirtyy ansaittuun johtoasemaan. Iiro-puolustus kesti loppuun asti ja loppuvihellyksen mukana ilmoille kajahti riemunkiljahduksia.

Maalia itselleen yrittänyt Salminen kiteytti tämänpäiväisen palauttavan harjoituksen jälkeen omat ja varmasti koko joukkueen fiilikset:

- Sen verran makee voitto, että konehuoneesta vuotaa vieläkin hunajaa.

Iirojen kokoonpano eilen:

Tuomala
Horjanheimo
Setänen
Salminen
Rinne
Hautala <-> 72' Valtanen
Savolainen
Kuusio <-> 76' Kyrkkö
Hörkkö
Ukwuoma <-> 46' Nyholm
Patola

Maalit:

89' Oma maali