Yannick Ossok Vaasan Palloseuraan

9.12.2009


Pallo-Iirojen takalinjoilla viime kaudella pelannut 23-vuotias kamerunilainen Yannick Ossok siirtyy Iiroista VPS:n paitaan 1+1 -vuotisella sopimuksella, sopimus sisältää 3kk koeajan.

Iirojen viimekauden avauksen vakiokasvoihin kuuluneet Yannick Ossok ja Antti Koskinen olivat näyttämässä osaamistaan pohojalaasille marraskuun puolivälissä. Testijaksolla Yannick vakuutti VPS:n valmennusjohdon sopimuksen arvoisesti.

Yannick oli viimekaudella Iirojen paraspelaaja veikkauspörssipisteissä laskettuna. Hänelle kertyi 20 pistettä, kun seuraavalle, Kimmo Hörkölle, kertyi niitä 19. Maalin mies onnistui tekemään Iiroissa kahdesti. Erityisesti hänet muistetaan kovana takalinjojen taistelijana sekä itseluottamuksesta, tavaramerkiksi nousikin kauden mittaan vastustajan yli pallon nostaminen alinpana pelaajana.

Yannickin tekniikka ja koko herätti myös Vaasassa kiinnostusta:

- Yannick on miehen kokoinen puolustava pelaaja, jonka fyysinen
potentiaali on se, mikä meitä ensisijaisesti kiinnostaa. Kaverilla on
erittäin helppo liike, nopeus- ja kimmoisuusominaisuudet ovat kohdallaan.
Isoksi mieheksi käsittelee palloa varsin sujuvasti, joten pystyy pelaamaan
myös laidalla, ei pelkästään topparina, VPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen kuvailee.

VPS:n Ossokin kanssa tekemä sopimus on mallia 1+1 vuotta. Sopimuksen ehtoihin kuuluu kolmen kuukauden koeaika. Koeajalla tarkkaillaan pelillisiä asioita, joita marraskuisen testileirin perusteella ei vielä täysin pystytty näkemään.

Yannick itse kertoo tulevasta työnantajastaan seuraavanlaisesti:

- Seurasin Veikkausliigaa viime kaudella, ja tiedän Vaasan Palloseuran
olevan hyvä joukkue. He sijoittuivat kahdeksanneksi, ja jos he antavat
minulle mahdollisuuden pelata, pystymme vielä parempaan, Ossok kertoo.

Yannickin sopimus Iirojen kanssa oli viime kauden kattava, joten hän vaihtaa seuraa ilmaiseksi.