Voitokas kausi pakettiin
Naiset EdustusJulkaistu: 14.10.2026 10.55

Voitokas kausi pakettiin

Kauden päättymisestä on nyt hieman yli viikko ja on aika laittaa se pakettiin. Päävalmentaja Katri Rajala avaa mietteitään kaudesta.

- Kaudesta jäi loppupeleissä totta kai hyvä fiilis, kun pystyttiin saavuttamaan nousu. Kauden ensimmäisen pelin jälkeen (IFK Mariehamn tappio vieraissa) usko hieman horjui, mutta se nollattiin yhdessä kotimatkalla ja sen jälkeen pelattiinkin monta hyvää peliä, Rajala kertoo tunnelmia.

Kauteen mahtui 17 peliä, joista Iirot taistelivat 14 voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi häviötä.

- Sarjanousu tuntuu siltä, että nyt palattiin takaisin sinne, minne kuulutaan. Se pitää pystyä todistamaan ensi kaudella.

Lohkovoitto tuli 44 pisteellä. TamU sai toisena 41 pistettä ja IFK Mariehamn 38 pistettä, joka oikeutti kolmanteen sijaan.

- Minun mielestäni lohkovoitto oli tietysti monien asioiden summa. Se, että pystyttiin suorittamaan laadukkaimmin ja tasaisesti läpi kauden on varmasti tärkeintä. Pystyttiin tiukkoina hetkinä ratkaisemaan ottelut meidän hyväksemme. Ja tietysti yksi vaikuttava tekijä oli kun alkukauden voitosta voittoon jyrännyt IFK Mariehamn menetti otettaan, jonka seurauksena tuli meidän kannaltamme tarvittavia ristiin pelaamisia, Rajala tiivistää kauden kulkua.

Iirot onnistuivat puolustamaan maaliaan sarjan parhaiten. 12 päästettyä maalia, kun toiseksi vähiten päästi TamU 21 maalia. Nollapelejä Fiia Ojala pelasi kymmenen. Maaleja Iirot viimeistelivät 56, joka oli neljänneksi eniten sarjassa.

- Kehitettäviä asioita kyllä oli, mutta pureudun niihin tarkemmin tauon jälkeen. Jos yksi asia pitää nostaa, niin kyllä viimeistely oli ajoittain vaikeaa.

16 eri pelaajaa onnistuivat maalinteossa kuluneella kaudella. Emmi Reinikka oli kauden maalikuningatar. Viivi Valpola ja Fanni Lähdesmäki onnistuivat paukuttamaan kauden aikana myös hattutemput.

11 Emmi Reinikka

9 Viivi Valpola

6 Hilma Mustalampi

5 Sanni Kuusisto

4 Fanni Lähdesmäki

3 Aava Mobini, Maija Karta, Venla Wallenius, Hulda Blomroos

2 Eennea Korhonen

1 Riina Rauva, Kaisa Rauva, Fanni Siivonen, Vilma Virtanen, Ida Valtonen, Oona Mäkilä

Iiro-vaarien pallot jaettiin kotipeleissä seuraavasti:

9 Maija Karta, Hulda Blomroos

6 Emmi Reinikka

5 Hilma Mustalampi

3 Fanni Lähdesmäki, Kaisa Rauva, Viivi Valpola, Vilma Virtanen, Aava Mobini

2 Fiia Ojala, Eennea Korhonen, Inka Mäkilä, Sanni Kuusisto

1 Oona Mäkilä, Venla Wallenius


- Kauteen mahtui paljon hienoja ja tiukkoja pelejä, mutta syksyn Apassit-peli vieraissa on pakko nostaa mieleenpainuvimmaksi. Peli oli täysin hallinnassa, kunnes tuli yksi huolimattomuusvirhe ja peli tasan 1-1. Pitkään mennään tasatilanteessa, aiheutetaan itselle pikku paniikki, kaikilla pallo polttelee jalassa eikä saada avopaikoistakaan tehtyä lisämaaleja. Pitkän painejakson päätteeksi ajassa 90+4 saadaan tehtyä voittomaali. Tunteiden vuoristoratapeli, Rajala muistelee.

-Tärkeimmät opit kaudesta olivat, että kausi on pitkä ja sen aikana voi tapahtua paljon. Ja vaikka välillä on vaikeaa niin niistä hetkistä pitää ottaa opiksi.

Nyt hengähdetään muutama viikko ja palaudutaan sekä fyysisesti, että henkisesti! Kiitos jokaiselle seuraajalle, tukijalle, sponsorille ja katsojalle kaudesta 2026!

Vauvasta vaariin ja nasumannist mummuhu!


Pallo-Iirot ry

Y-tunnus: 0732281-1


Toimisto auki sovitusti:

Valtakatu 11, 26100 Rauma

toimisto@palloiirot.fi