Ikäihmisten Iirolandian syyskausi alkaa viikon päästä 27.8. Ikäihmisten Iirolandiaa vietetään ensi viikosta joulukuuhun asti aina kuukauden viimeisenä keskiviikkona.
Ikäihmisten Iirolandiassa keho liikkuu ja mieli virkistyy, yhdessä vanhojen tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Ikäihmisten neuvoston ja Rauman kaupungin liikuntapalveluiden kanssa yhteistyössä järjestettävä ikäihmisten Iirolandia on maksuton tapahtuma, jonka tavoitteena on aktivoida kaupunkimme senioreita liikkumaan, sekä tarjota paikka mukaviin sosiaalisiin kanssakäymisiin.
Ikäihmisten Iirolandia koostuu yhteisestä ohjatusta alkulämmittelystä, vapaasta toimintapisteiden kiertelystä, sekä yhteisestä ohjatusta loppuverryttelystä. Toimintapisteet ovat erilaisia liikunnallisia toimintapisteitä, joissa pääsee harjoittamaan mm. tasapainoa, voimaharjoittelua, tarkkuusheittoa, erilaisia pelejä sekä motoriikka ja liikkuvuusharjoittelua. Mukana tapahtumissa on myös vaihteleva joukko paikallisia toimijoita esittelemässä omia toimintojaan.
Olisiko juuri teidän yhdistyksenne tai yrityksenne kiinnostunut tulemaan mukaan tarjoamaan virikkeitä tai esittelemään toimintaanne Ikäihmisten Iirolandiaan? Ota yhteyttä Henni Tukiaiseen: henni.tukiainen@palloiirot.fi
Loppuvuoden toimintakerrat:
20.08.2025 16.25 | Iirolandian 18. toimintakausi alkaa |
20.08.2025 15.25 | Ikäihmisten Iirolandia palaa kesätauolta |
14.08.2025 12.10 | Tule mukaan harrastamaan, 2020-syntyneiden ikäkausijoukkue aloittaa syyskuussa |
11.08.2025 13.25 | Avauspotkun uusi kausi alkaa syyskuussa |
09.08.2025 15.25 | Perhefutiksen syyskausi alkaa syyskuussa |
24.07.2025 19.55 | Pitsiyön Spesiaali 2025: Ennakko |