
Pallo-Iirojen joulukalenteri jatkuu.
Pallo-Iirot tuo omaa toimintaansa esiin joulukuussa perinteisen joulukalenterin voimin. 22. luukun takaa paljastuu Pallo-Iirojen naisten edustusjoukkue.
Joulua tituleerataan usein vuoden suurimmaksi ruuan juhlaksi. Videolla naisten harjoitusringin jouluherkkuja.
Pallo-Iirojen naiset pelaavat kaudella 2025 Kakkosta. Kauden aikana vierasreissuja tulee muutama pääkaupunkiseudulle, kolme kappaletta Tampereen alueelle, yksi Poriin ja kaksi Turun ympäristöön.
Naisten Kakkonen Lohko C
Lohkojen voittajat ja paras lohkokakkonen karsivat noususta Kansalliseen Ykköseen, jonka jälkeen karsintafinaalin häviäjä karsii vielä paikasta Ykköseen kaksiosaisessa karsinnassa Ykkösen kokonaiskilpailun yhdeksänneksi jäänyttä joukkuetta vastaan.
Lohkon kolme viimeistä joukkuetta putoavat Kolmoseen.
Naiset lähtevät kauteen uudessa valmennuksessa ja uudella sarjatasolla ja uusia naamoja nähdään myös kentän puolella. Mikäli olisit kiinnostunut liittymään naisten Kakkoseen valmistautuvan joukkueen harjoitusrinkiin, olethan yhteydessä joukkueenjohtaja Virve Pietilään (044-3348838).

| 30.10.2025 12.55 | Kausi 2025 päättyi perinteisesti päättäjäisiin |
| 27.10.2025 09.25 | Ikäihmisten Iirolandian aika taas keskiviikkona |
| 26.10.2025 12.55 | Syysloman tekniikkaleiri toi 67 innokasta pelaajaa Äijänsuolle |
| 15.10.2025 14.40 | Kolme poikaa Tähtitarhaan, kaksi varalla |
| 15.10.2025 10.00 | Pallo-Iirojen vuosikokous 29.10.2025 |
| 06.10.2025 12.35 | Pallo-Iirot on ehdolla vuoden 2025 harrastamisen seurateon pääpalkinnon voittajaksi |