17
TAM
15.15
Edustus M, Harjoitusottelut

P-Iirot - ÅIFK  1 - 1

Buena Vista stadion

Vuosi käyntiin tasurilla

Vuoden ensimmäinen ottelu toi molemmille kentällä olleille joukkueille yhdet maalit. Åbo pääsi tasoittamaan pelin viimeisestä tilanteesta.

Roope Hammar pelasi ensimmäisen ottelunsa sitten viime kauden lopun. Laiturin paikalta löytynyt Hammar löysi joukkueen pelistä paljon korjattavaa, mutta myös positiivisia vivahteita.

- Jos aikaisemmin on ollut haasteita matsien aloituksissa ja puoliajoissa, niin mun mielestä nyt me aloitettiin hyvin. Missä meillä on vielä kehitettävää, on toisen aallon ja vastustajan laidoista murtautumisten havainnointi, että me huomataan, mihin ne pelaajat menee. ÅIFK pääsi toisella puoliajalla niillä paremmiin maalipaikoille kuin me, mutta kyllä mä olen silti tyytyväinen siihen, että "Aku" [Aukusti Koivu] sai hyvän onnistumisen ja kaikin puolin muuten meillä oli tosi selkeää se, mitä me yritettiin. Ei turhaan roiskittu vain pitkiä palloja.

Hammar itse koki vielä karistelevansa ruosteita koneesta.

- Näin pienen tauon jälkeen ensinnäkin todella mukavaa palata takaisin kentille. Vähän vielä pientä vaivaa sun muuta, mitä pitää hoitaa kuntoon, mutta muuten olen kyllä erittäin valmiina ja odotan innolla tulevaa kautta.


Pallo-Iirojen kokoonpano:

  • #8 Topias Silvennoinen
  • #9 Lyon Firmino
  • #10 Roope Hammar
  • #11 Tuomas Anttila
  • #12 Remu Koikkalainen (MV)
  • #13 Aukusti Koivu
  • #15 Samuel Huotari (C)
  • #16 Roman Sosonovych
  • #17 Kasper Hassel
  • #24 Petrus Elamo
  • #31 Miro Honkaniemi

  • #1 Niilo Jalava (MV)
  • #2 Eepi Lymy
  • #4 Eino Aalto
  • #5 Oliver Hörkkö
  • #6 Veeti Männistö
  • #20 Jelino Ishaq
  • #28 Santeri Saarinen

Vauvasta vaarin ja nasumannist mummuhu!


Pallo-Iirot ry

Y-tunnus: 0732281-1


Toimisto auki sovitusti:

Valtakatu 11, 26100 Rauma

toimisto@palloiirot.fi