Perjantaina vastaan arvaamaton PIF

11.5.2017 klo 18:30

PIF - Pallo-Iirot
PIF - Pallo-Iirot

Pallo-Iirot suuntaa perjantaina seuraavaan Länsi-Suomen piirin Kolmosen otteluun Pargas IF:aa vastaan Paraisille. Joukkueiden aloitukset kauteen ovat olleet kutakuinkin samanlaiset. Molemmilla on alla yksi voitto ja seuraava on hakusessa.

PIF on kerännyt neljästä ottelussa 4 pistettä ja Pallo-Iirot 5. Molemmat joukkueet hamuavat ylemmäs sarjataulukossa, joten sikäli tärkeät pisteet ovat jaossa perjantai-illassa.

PIF aloitti kauden 2-1 (1-1) voitolla FC Boda:sta. Avausvoiton jälkeen paraislaiset ovat hävinneet TuWe:lle ja MaPS:lle. Pisteet joukkue tasasi Pallo-Iirot voittaneen TPK:n kanssa.

Kotijoukkueen riveistä löytyy monta mielenkiintoista pelaajaa ja PIF:in riveissä on monta ulkomaalaistaustaista vahvistusta. Viime ottelussa MaPS:ia vastaan avauskokoonpanon pelaajista kuusi oli ulkomaalaistaustaista vahvistusta. Näistä tunnetuin lienee Dennis Okaru, joka pelasi FC TPS:ssa Veikkausliigaa kausina 2011 ja 2012 yhteensä 52 ottelussa. Näissä hyökkääjänä tai laiturina pelaava Okaru iski 11 maalia. Pahat loukkaantumiset ovat kuitenkin hidastaneet Okarun uraa, mutta nyt 26-vuotias nigerialaispelaaja tekee paluuta. Kolmosessa Dennis Okaru on toistaiseksi tehnyt kaksi maalia.

PIF:in riveistä löytyy myös raumalaisille tuttu pelaaja. 30-vuotias toppari Yannick Ossok pelasi Pallo-Iiroissa kaudella 2009, jonka jälkeen kamerunilainen on kiertänyt maailmaa pelaten jalkapalloa. Paraisille Ossok siirtyi maltalaisesta Ghajnsielem FC:sta.

Pallo-Iirojen tapaan hieman epätasaisesti kautensa aloittanut PIF on arvaamaton joukkue ja hyvänä päivänä pystyy kaatamaan kenet tahansa Länsi-Suomen piirin Kolmosessa.

 

Pallo-Iirot lähtee Paraisille hieman siipirikkoisena

Raumalaisten alku Länsi-Suomen piirin Kolmosessa on ollut epätasainen. Pallo-Iirot tuhlasi avausottelussaan maalipaikkoja liukuhihnalta ja TPK haki täydet 3 pistettä Alsecco stadionilta. Tasaisen MaPS-ottelun voitto valui käsistä ottelun viimeisillä minuuteilla kun ensin läpiajon hukannut Iirot joutui rikkomaan ja MaPS iski rankkarista kotikentällään pelin tasoihin. Aivan ottelun viime minuuteilla kapteeni Eetu Kaipion chippi yli maalivahdin meni tuskaisen vähän ohi maalin.

Avausvoittonsa Pallo-Iirot otti kolmannella kierroksella kun Jyrkkälän Tykit kaatui 2-3 (1-0) lukemin. Ottelussa Iirojen tehottomuus jatkui ensimmäisen puoliajalla, mutta toisella puoliajalla raumalaiset iskivät kolme maalia nopeaan tahtiin varmistaen voiton. Viime kierroksella Pallo-Iirot sai kotikentälle vastaan KaaPo:n ja pisteet jaettiin 1-1(0-0) lukemiin päättyneessä ottelussa, jossa kumpi tahansa olisi voinut voittaa.

Pallo-Iirojen lähtökohdat perjantain otteluun ovat hieman haastavat sillä sivussa on nyt jo nilkkaansa kuntouttamaan päässyt hyökkääjä Juuso Snicker, Miika Pertola ja maalitykki Juho Patola. Snicker on kuntoutumassa hyvää vauhtia ja Miika Pertola ja Juho Patola ovat sivussa pienien vammojen vuoksi, mutta heidän pitäisi olla piakkoin pelikunnossa.

 

Roope Virtanen on aloittanut kauden vahvasti

Viime kaudella Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueeseen mukaan tullut ja kuluvalla kaudella läpimurron tehnyt Roope Virtanen avasi maalitilinsä viime kierroksella KaaPo:a vastaan.

- Verrattuna junnujen peleihin, niin kyllä täällä puolet kovempaa tullaan. Yhtään ei saa varoa kaksinkamppailutilanteita, koska se tuntuu nahoissa heti, Virtanen pohtii.

Omaan kauden aloitukseensa Virtanen on ollut kohtuullisen tyytyväinen.

- Ihan hyvältä on tuntunut. Viimeistelyssä on vielä parantamisen varaa minullakin.

- Virtasella on erityinen ominaisuus tälle tasolle, eli kun vauhtiin pääsee pallon kanssa, niin maisema vaihtuu tiuhaan, valmentaja Sami Vahanto kehaisee.

Lisää Roope Virtasen ja valmentaja Sami Vahannon ennakkokommentteja PIF-ottelusta löydät Pallo-Iirot TV:sta täältä.

- - - -

Ottelu alkaa klo 19 Paraisilla. Liveseurantaa täältä.