Hieno päätös Suomen Cupin lohkovaiheelle

4.3.2017



Pallo-Iirot pelasi vahvan toisen puoliajan ja siirtyi nopealla tahdilla 3-2 johtoon. Kotijoukkue oli 1-2 tappioasemassa ensimmäinen 45 minuuttisen jälkeen. Kentän sankarit olivat hattutemput viimeistelleet Juho Patola ja FC Legirus Interin Samuel Chidi.

Puitteet Suomen Cupin lohkovaiheen viimeiseen otteluun olivat upeat. Aurinkoisessa säässä pelattu ottelu Pallo-Iirojen ja FC Legiruksen välillä tarjosi 110-päiselle yleisölle viihdyttävän ottelun.

Pallo-Iirot kärsi loukkaantumisista, mutta lähti ennakkoluulottomasti otteluun. Tänään 4-5 kertaa läpiajossa, tai puolittaisessa, ollut kapteeni Juho Patola oli ilmiliekeissä ja siirsi Iirot 1-0 johtoon kulmasta. Vahvasti pelannut Juho Torkkeli antoi kierteisen, hyvän kulman etutolpalle, josta Patola jatkoi suoraan ilmasta takanurkkaan.

Vierailija Legirus oli kuitenkin ensimmäisellä puoliskolla niskan päällä, vaikka ei vaarallisille paikoille päässytkään ennen keltapaitojen johtomaalia. Tasoitus tuli kuitenkin nopeasti kun viisi minuuttia johtomaalista toppari Eetu Setäseltä pallon ryövännyt Samuel Chidi iski ensimmäisen maalinsa. Chidi iski palloon kiinni ja irtautui läpiajoon sijoittaen pallon ohi Iiro Kosken.

Tänään vierailijoiden selkeästi paras pelaaja Chidi masensi lisää kotiyleisöä vain minuutti tästä ja upea veto 20 metristä uppoi vastustamattomasti maalin alanurkkaan.

Pallo-Iirot sai parhaat tilanteensa kun antoi painetta alaspäin paljon kierrättäneelle vierasjoukkueelle. Tilanteista Iirot sai riistoja, mutta ei pystynyt hyödyntämään tilanteita.

 

Toisella puoliajalla Pallo-Iirot vahvasti sisään

Päävalmentaja Kimmo Hörkkö valitsi sanansa puoliajalla tarkasti ja tämä näkyi heti kentällä sekä Alsecco stadionin tulostaululla. Kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä toisensa perään. Etenkin keskialueen aivojen Mikko Valtasen kautta salamannopeasti lähteneet pystypallot alkoivat löytää tiensä FC Legirus Interin linjan taakse.

Juho Patola pääsikin kaksi kertaa linjan taakse vapaaksi ja iski minuutin sisällä kahteen otteeseen pallon verkon perukoille. Toisen puoliajan alkupuoliskolla näytti jo siltä, että Pallo-Iirot menee menojaan, mutta vain kaksi minuuttia Patolan hattutempusta Samuel Chidi viimeisteli omansa. Upea veto suoraan volleysta tappoi raumalaisyleisön juhlat nopeasti.

Toisen puoliajan loppupuoliskolla pelin tempo laski selvästi eikä FC Legirus Inter päässyt enää maalipaikoille. Pallo-Iiroilta Juho Patola oli vielä kaksi kertaa irti linjasta, mutta hieman pienestä kulmasta lähteneet vedot Gonzalez onnistui torjumaan.

- Tietyllä tavalla oli taistelupisteet. Jäi kyllä hyvä fiilis viimeisestä ottelusta tuloksesta kuitenkin, vaikka oli paikka voittaakin, Juho Torkkeli pohti pelin jälkeen.

- Hatunnosto meille, jaksettiin taistella, vaikka moni sairastellut lähiaikoina. Etenkin toisella puoliajalla nostettiin selkeästi tasoa.

Pallo-Iirojen pelit päättyivät Suomen Cupin osalta tähän. Joukkue pelaa vielä kaksi harjoitusottelua ennen Espanjan leiriä 27.3 -2.4.

Pallo-Iirot kiittää katsojia!

Ottelun maalikooste täältä.

Elmeri Elon kuvagalleria.  Aral Kaklin kuvagalleria.