Pallo-Iirot nousukarsintaan - "Kuin kotiyleisön edessä olisi pelannut"

16.10.2021




Pallo-Iirot pelasi satapäisen kannattajaryhmän edessä taistellen jokaisesta pallosta ja sentistä kentällä lopulta voittaen FC Ålandin 1-2 lukemin. Iirojen maaleista vastasivat tänään Jussi Rasva ja Markus Babb. Iso tuki tuli tosiaan katsomosta ja ottelu tuntui kotipeliltä.

FC Åland oli pelissä pitkä jaksoja niskan päällä, mutta ei pystynyt konkretisoimaan hallintaa maalipaikoiksi. Joukkue lähetti tuttuun tapaan useita korkeita palloja boksiin, mutta maalivahti Henri Saarisen johdolla raumalaiset hoitivat tilanteet kunnialla.

Iirot siirtyi johtoon ottelun 20 minuutilla kun pelitilanteihin nähden hieman yllättäen Iirot sai painetta FC Ålandin boksissa. Arttu Virtanen keskitti pallon boksiin ja Jussi Rasva puski pallon tarkasti Ålandin maaliin ja raumalaisyleisö sai riemastua ensimmäisen kerran.

Raivoisasti omia kannustaneet Pallo-Iirojen kannattajat näkivät joukkueen taistelevan jokaisesta pallosta, vaikka omaa pallollista peliä tänään käyntiin saatukaan. Iirot kuitenkin löysi keinot voittoon.

Ratkaisun makua oli ilmassa kun keltapaitojen paineen jälkeen laitapuolustaja Markus Babb oli taas hiipinyt maalipaikoille ja sai pallon boksin edessä. Babb piti palloa taitavasti hallussaan ja ohitti pari FC Åland-puolustajaa pelaten itselleen vapaan paikan boksiin. Babb laukoi pallon varmasti maaliin.

- Meillä oli vastahyökkäys ja pallo kävi vastustajan kädessäkin, mutta siitä ei tullut pilkkua. Onneksi sain pallon ja lähdin vain maalia kohti. Onneksi siitä tuli maali, Babb kertasi.

 

Pallo-Iirot pelasi kuin kotonaan

Pallo-Iirot sai nauttia pelistä kuin kotiyleisön edessä. Paikalle matkusti muun muassa Iirojen 2010- ja 2011-pojat sekä muita raumalaisia Sinikeltaklubia unohtamatta.

- Ihan huikeat fiilikset. Joukkue pelasi tiiviisti yhteen ja oli taistelua. Ei ehkä paras peli meiltä, mutta me taistelimme erinomaisesti. Oli kuin olisi kotiyleisön edessä pelannut - niin paljon oli nuoria kannattajia, jotka kannusti meitä koko pelin ajan, Babb kiitteli.

- Haluan vielä kiittää kaikkia faneja. Oli ihan huikea fiilis. Nyt menemme vähän juhlimaan tätä joukkueen kanssa ja sitten kohti karsintoja.

Pallo-Iirot pelaa nousukarsintaa helsinkiläistä PPJ:ta vastaan kahtena seuraavana viikonloppuna. Ensimmäinen osaottelu pelataan Helsingissä ja toinen Buena Vista stadionilla. Niistä lisää myöhemmin.