Naiset jälleen tasapeliin vieraottelussa

25.7.2021


Naisten joukkue pelasi lauantaina 1-1 (1-1) tasapelin Klaukkalassa NJS:n kanssa. Tasapeli oli kärkijoukkueita vastaan jo toinen peräkkäinen. Iirot on nyt kolmantena äärimmäisen tasaisessa sarjataulukossa

Ottelu alkoi perinteisesti vieraiden hallinnalla. Muutamia paikkojakin syntyi jo pelin alkupuolella, mutta niistä ei palloa sisään saatu. Sitten kotijoukkue pääsi pelirytmiin kiinni ja loppujakso oli tasainen joukkueiden hyökätessä vuorotellen.

31. minuutilla sinikeltaisille tuli merkkausvirhe NJS:n kulmapotkussa. Ella Leskelä sai rauhassa puskea pallon maaliin ja numeroiksi 1-0. Vieraat saivat tämän jälkeen otteen itselleen ja pallo kävi kertaalleen ylärimassa.

sitten 42. minuutin kohdalla Jasmin Ylikraka haastoi laitapakin tapansa mukaisesti ja pääsi hieman pienestä kulmasta läpi. Laukaus löysi tiensä verkon perukoille ja tilanne oli tasan 1-1.

Toinen jakso oli sitten kokolailla Iirojen vyörytystä. Korkealla prässillä vieraat saivat nurmijärveläisten pelin avaamisen tosi hankalaksi. Kotijoukkue sumputti matalalla blokilla keskustan, mutta siitä huolimatta paikkoja alkoi syntyä.

Koko ottelussa Iiroille tuli kolme ylärimaa ja yksi tolppa, mutta lähemmäksi maalia ei enää päästy. Näin ottelu päättyi tasan 1-1 ja pisteet jaettiin.

Iirot on nyt 12 ottelun jälkeen sarjataulukossa kolmantena 23 pisteellä. Maaliero raumalaisilla on 28-18.

"Tässä on nyt pelkkiä "kärkiotteluita", kun sarjan yläosa on niin tasainen. Mutta ei näihin sijoituksiin kannata juurikaan takertua, koska sarjan 8-10 parasta joukkuetta voivat kaikki voittaa kenet tahansa kilpailijoistaan. Tänään tasuri jäi harmittamaan, koska hallitsimme suurimman osan pelistä, ja maalintekopaikkoja syntyi paljon. Lisäksi on pakko todeta, että Lady Fortunakaan ei ole meille hymyillyt tällä kaudella", kommentoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula ottelun jälkeen.

"Onnistujia löytyy paljon, mutta täytyy puolustuspäästä nostaa esiin parhaana palkittu Elli Lamminen, joka pelasi myös pallollisena ylöspäin todella hyvin. Oikeutettu vailnta! Lisäksi haluan mainita ensimmäisen kokonaisen naisten ykkösen pelin pelanneen Roosa Virtalan, joka esiintyi varsinkin ensimmäisellä jaksolla hienosti edukseen", jatkoi Koivula.

 

Seuraavaksi Iirot pääsee taas pitkästä aikaa kotiyleisön eteen, kun Ilves/2 saapuu vastustajaksi lauantaina 31.7 klo 15:00 alkavaan otteluun.

Myös B-tytöt pelaavat viikonloppuna kotiottelun, kun sunnuntaina 1.8 vastustajaksi saapuu niinikään Ilves. Ottelu alkaa klo 13:00.

Tervetuloa kannustamaan niin naisten kuin B-tyttöjenkin joukkueita viikonloppuna!