Naiset päättivät kautensa tasapeliin

14.11.2020


Naisten joukkueen viimeinen peli tämän kauden Naisten Ykkösessä pelattiin lauantaina Äijänsuon stadionilla. "Paikallisvastustaja" TuWe oli vieraana ja pisteet tasattiin 2-2 (1-1) tuloksella.

Ensimmäistä jaksoa ei ehditty pelata kuin 6 minuuttia, kun TuWe:n Sanni Reinilä teki vieraille 0-1 johtomaalin. Jakso jatkui hienokseltaan kotijoukkueen hallinnassa. 23 minuuttia oli pelattu kun Anni Hakasalo heitettiin niskalenkillä kanveesiin vastustajan boxissa. Tilanteesta tuomitun rankkarin laukoi varmasti sisään, tapojensa mukaisesti, Jessica Kannosto. Loppujakso mentiin samaan tahtiin ja Iiroilla oli muutamia hyviä paikkoja mennä johtoon, mutta tasatilanne säilyi.

Toinen jakso oli sitten jo selkeämpää kotijoukkueen hallintaa. Pallollinen peli kulki ajoittain mallikkaasti ja korkea aggrressiivinen prässi tuotti vieraille suuria vaikeuksia pelin avaamisen suhteen. Kuitenkin seuraavan maalin teki jälleen TuWe. 84. minuutin kohdalla Jenni Kauppi laukoi tyylikkäästi pallon kauempaa taka- ylänurkkaan ja tilanne oli 1-2. Vain kaksi minuuttia tästä ja Kannosto sai jalkansa vapaaksi noin 25 metrissä. Hirmuinen tykki painui aivan taka-ylänurkkaan vastustamattomasti. Tämän jälkeen Iirot panoi päälle koko loppujakson. Muutamista paikoista huolimatta palloa ei saatu verkkoon ja näin "paikallistaistossa"pisteet tasattiin.

"Kaksi kertaa noustiin takaa tasoihin, mikä on tietenkin hyvä suoritus. Muuten ottelu meni kuten viisi edellistäkin. Eli pelillisesti oltiin parempia, luotiin paikkoja ja pelattiin hyvää, aktiivista jalkapalloa. Mutta viimeiset ratkaisut tökkivät edelleenkin. Hienoa oli se, että nuorten esiinmarssi jatkui. Tällä kaudella on saatu ajettua sisään useita B-ikäisiä tyttöjä ja tänäänkin Janna Virtanen, Anni Hakasalo ja Mira Pärssinen täyttivät ruutunsa hienosti", kertoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula ottelun jälkeen." Nyt on aika hiljentyä ja tehdä analyysia kuluneesta kaudesta. Tietenkin myös tulevan kauden joukkueen kokoaminen on jo alkanut. Sopimusuutisia alkaa tippumaan alkuviikosta", jatkoi Koivula.

Naisten joukkue haluaa kiittää kaikkia tukijoitaan, kannattajiaan ja jokaista, joka on jollain tavalla joukkueen toimintaan vaikuttanut! Ensi kaudella nähdään jälleen naisten ykkösen peleissä!