Naisille voitto Weikoista

1.2.2015


Naisten joukkue jatkoi hyviä harjoituspelejään sunnuntaina Turun Weikkoja vastaan. Vahvan avausjakson ansiosta voitto tuli maalein 3-1(3-1). Toisella jaksolla liike vähän putosi, mutta hätää ei missään vaiheessa ollut. Weikkojen kakkonen on Pallo-Iirojen ensi kauden sarjavastustajia.

 

Ottelun ensimmäinen puolituntinen oli P-Iiroilta kauden parasta. Pallonhallinta ja pelin rytmitys toimi hyvin, eikä puolustuspelissä jouduttu ahtaalle missään vaiheessa. Avausmaalin teki Meri Huttunen 10 minuutin kohdalla. Hyvästä pallonriistosta hän pääsi läpiajoon ja viimeisteli johtomaalin. Laura Varjon hyvä taistelu boksissa tuotti maalin 16. minuutilla ja Anniina Veteläsuo puolestaan riisti pallon keskialueella ja vei kaukolaukauksella kotijoukkueen jo 3-0 johtoon 20. minuutin kohdalla. 36.minuutilla tuli puolustuspäässä kaikille talven harjoituspeleille tyypillinen kommunikaatiovirhe, joka johti kavennusmaaliin.Varsinaisia maalipaikkoja Weikot ei muita saanut.


 

Toisella jaksolla liike laski kotijoukkueella selvästi, eikä laitapelaajien nousuja saatu kuin ajoittain oikealla laidalla. Tämä teki pelin rytmittämisen vaikeaksi, joten maalipaikkoja pystyttiin luomaan vain muutama. Joka tapauksessa suunta kohti alkavaa sarjakautta näyttää hyvältä. Toistaiseksi kaikki harjoitusottelut on voitettu ja mikä tärkeintä, peli on kehittynyt koko ajan oikeaan suuntaan.


 

Harjoitusottelut jatkuvat lauantaina. Silloin vuorossa ovat B-tytöt, jotka saavat vastaansa klo 11 FC Halikon B-tytöt.