B-tytöille nihkeä voitto tuhlaillen

13.9.2014

B-tytöt kävivät kylässä Kaarinassa. Tiistain rökäletappio Tepsiä vastaan kääntyi nyt niukaksi 0-1 (0-0) voitoksi. Nihkeää peli oli vieläkin ja hyvätkin tilanteet tuhrittiin huolimattomuuteen. Tärkein eli kolme pistettä kuitenkin tuli ja sarjapaikka lähes varmistui.

 

Parhaimmillaan raumalaisten peli ei missään tapauksessa ollut. Avausjaksolla pystyttiin kuitenkin luomaan useita hyviä maalitilanteita, mutta ratkaisupaikoissa oltiin huolimattomia. Oman pään pelissäkin oltiin varomattomia, mutta kovin vaarallisiin paikkoihin kotijoukkuetta ei päästetty. Näin avausjakso oli lievästi raumalaisten.

Toisella jaksolla muutettiin kesken jakson hieman pelitapaa. Kahteen kärkeen siirtyminen toi riittävästi terävyyttä ja Sanna Ranta pääsi Sohvi Kankkusen hienosta syötöstä viimeistelemään voittomaalin 75. minuutilla. Kaunista peli ei ollut, mutta voittonsa P-Iirot toki ansaitsi.

Seuraavan ottelunsa joukkue pelaa kotona Äijänsuolla ensi lauantaina JyPK:n kakkosen saapuessa vieraaksi klo 15 alkavaan otteluun.