Seinäjoelta tarttui matkaan 1 piste

2.9.2014


Kerho 07:n ja Pallo-Iirojen kauden kolmas ottelu päättyi päättyi 3-3 tasatulokseen. Seuraavassa raporttia Seinäjoen reissusta.

 Ottelu  alkoi kotijoukkueen hienoisella pallonhallinnalla. Iirot piti joukkueen kuitenkin hyvin tiiviinä, eikä mitään pahoja tilanteita päässyt Iiro maalille tulemaan.  Iirot oli kuitenkin terävänä vastaiskuissa ja Juho Patola tykittikin 30 metristä sellaisen paukun Kerhon veskarin ohi takanurkkaan, ettei  kaveri kerennyt kissaa sanomaan.

Patolan toinen ja 2-0 johto tuli lähempää maalia ja oli hyvä voimalaukaus ohi veskarin.  Jakson lopulla Kerho sai maalipaikkansa, kun Horjanheimon palautus  taaksepäin jäi hitaaksi ja Kerhon kärki pääsi väliin ja laukoi pallon nurkkaan. Tästä ei kuitenkaan Iirojoukkue häkeltynyt vaan pallo pelattiin Kerhon poulustusalueelle ja rankkarialueen rajalla Niilo Hautalalle joka hienolla laukauksella  lisäsi Iiro johdoksi 3-1. Näissä numeroissa mentiin puoliajalle.

Toisella puoliajalla Kerho 07 muutti pelaamistaan suoraviivaisempaan suuntaan ja alkoi viljelemään pitkää palloa Iirojen  kenttäpäätyyn.  Toisela puoliajalla Iirot joutui vaihtamaan maalivahdin, kun Mikko Laaksonen oli saanut polveensa venähdyksen ensimmäisellä puoliajalla ja polvi ei enää toisella puoliajalla kestänyt. Maaliin tuli Iiro Koski. 

Jakson puolivälissä Kerhon puolesta kentästä tulleesta pitkästä pallosta tuli kavennus 2-3. Miehiä juoksi pallon ohi puolelta ja toiselta kenenkään se ei oikein osunut vaan jatkoi menoaan Iiro maaliin takanurkkaa. Maalin jälkeen oli Iiroilla vielä paikka ratkaista, kun Patola pääsi Kristian Gustafssonin hyvästä pystysyötöstä läpi, mutta takanurkkaan koitettu laukaus livahti hitusen tolpan ohi. Kymmenen minuuttia ennen loppua tuli taas korkea palloa Iiro päätyyn, jonka Koski nyrkkeili, mutta osuma jäi huonoksi ja tippui vitosen viivalle, siitä Kerhon pelaaja pääsi laukaisemaan Kosken haaroista tasoituksen. Iiroilla oli vielä muutama paikka ratkaista mutta niin B-juniori-ikäisen Martti Ojalan, jonka ensi esiintyminen tämä oli kakkosessa kuten myös Patolan puskut eivät tuottaneet tulosta. Näin pisteet jaettiin vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen.