Supervaihtomies Gustafsson pelasti Iirot

4.8.2013


Pallo-Iirot nousi toisella jaksolla kahden maalin takaa voittoon. ÅIFK joutui lähtemään kotimatkalle 3-2 -tappio niskassaan.

Äijänsuon valitettavan harvalukuinen yleisö sai huomata ottelun alkaessa, että vastoin ennakkotietoa kotijoukkueen maalissa aloittikin Jani Tuomala. Mikko Laaksonen joutui jättämään ottelun väliin selkäkivun takia. Valmennus oli kutsunut hätäapuun myös Kimmo Hörkön.

Ottelun alku oli sinikeltaisten kannalta karmiva. 12 minuutin jälkeen vieraat olivat jo 0-2 -johdossa dominoiden kenttätapahtumia. Iirojen valmistautuminen oli jostain syystä epäonnistunut totaalisesti. Syötöt napsuivat järjestäen vastustajan jalkaan ja ÅIFK oli muutoinkin liikkeellä huomattavasti kevyemmällä jalalla. Pasi Lehtonen reagoi tilanteeseen vaihtamalla Arttu Mäki-Arvelan Niilo Hautalan tilalle. Tämä vaihto mahdollisti Jonas Nyholmin noston keskikentälle debytantti Mäki-Arvelan ottaessa topparin paikan.

Kotijoukkueen onneksi turkulaiset eivät onnistuneet kasvattamaan johtoaan ensimmäisellä puoliajalla ja tauolle mentiin "vain" kahden maalin tappioasemassa.

Hörkön tulo toi ryhtiä kentälle

Iirot suoritti toisen vaihdon puoliajalla, kun Hörkkö tuli Niklas Kuusion tilalle kärkeen. Vaihto toimikin piristysruiskeena ja raumalaisten pallollinen peli parani kelvolliselle tasolle. Mahdollisuus kavennukseen avautui, kun Juho Patola pääsi kokeilemaan rangaistuspotkua. Patola kuitenkin missasi pilkun. Hetki myöhemmin Jussi-Pekka Savolainen oli täräyttää kauden maalin huikealla volleyllaan, pallo pysähtyi kuitenkin ylähirteen.

Parikymmentä minuuttia ennen loppua toivo heräsi henkiin Stanley Ukwuoman kaventeassa lukemia. Huikean kantapääpassin tarjoili Sir Hörkkö. Maalin jälkeen Iirot suoritti viimeisen pelaajavaihtonsa Kristian Gustafssonin jylhän hahmon loikkiessa kentälle. Hiekka tuntui valuvan liian nopeasti tiimalasissa raumalaisten hakiessa epätoivoisesti tasoitusta. Sitten se kuitenkin tuli. Gustafsson puski takatolpalta Antti Horjanheimon nappikeskityksen maaliin. Kuin ihmeen kaupalla kotijoukkue oli noussut tasoihin.

Tämä ei kuitenkaan "Voiluodon vapahtajalle" riittänyt. Digitaalien lyödessä viimeisiä kertoja Gustafsson iski vielä kerran. Savolaisen laukaus oikelta suuntautui takatolpalle, jonne Gustafsson oli jälleen pystyttänyt kesäkeittiönsä. Pulla uuniin ja kädet kattoon. Mahdottomalta tuntunut nousu oli muuttunut mahdolliseksi ja kolme elintärkeää pistettä lisättiin Iirojen saldoon.

Kotijoukkueelta maininnan ansaitsee Gustafssonin lisäksi nuori Arttu Mäki-Arvela. Ensiesiintymisensä Miesten kakkosessa tehnyt A-junioreiden kapteeni esitti varmoja otteita ja lähetti positiivista signaalia valmennuksen suuntaan.

Seuraavan kerran Pallo-Iirot ottelee keskiviikkona, kun se matkaa Musan Salaman vieraaksi Musan legendaariselle postimerkkikentälle.