Pallo-Iirojen 90-vuotishistoriikki julkaistu!

26.9.2019

Pallo-Iirojen 90-vuotishistoriikki on nyt myynnissä.
Pallo-Iirojen 90-vuotishistoriikki on nyt myynnissä.
Iiro-Vaarit ja kirjan kirjoittaja Tuomas Hoppu julkistamistilaisuudessa
Iiro-Vaarit ja kirjan kirjoittaja Tuomas Hoppu julkistamistilaisuudessa
Filosofian tohtori Tuomas Hoppu
Filosofian tohtori Tuomas Hoppu

Iiro-Vaarit ry:n kustantaman 90-vuotishistoriikin on kirjoittanut Tuomas Hoppu.

Vuonna 2015 Iiro-Vaarien jäsen Markku Mäkinen teki sopimuksen filosofian tohtorin Tuomas Hopun kanssa Pallo-Iirojen 90-vuotishistoriikin kirjoittamisesta.

- Kirjan kirjoittaminen oli mukava matka. Kirjastossa selailin vanhoja lehtiä, joiden avulla etenin kausi kaudelta eteenpäin. Lehtileikkeet loppuivat 90-luvulle, jonka jälkeistä materiaalia sain Pallo-Iirojen toiminnanjohtaja Kaija Savuselta ja netistä, Hoppu kertaa.

- Iso kiitos Iiro-Vaareille, kaikille kirjan teossa auttaneille ja Länsi-Suomelle. Ilman sanomalehtien artikkeleita olisi kirja jäänyt todella suppeaksi.

Tavoitteena oli saada kirja valmiiksi vuoteen 2020 mennessä. Aikataulussa onnistuttiin ja kirjan julkaisutilaisuus pidettiin 26. syyskuuta 2019 Hakrilassa.

- Kirja sisältää useita mielenkiintoisia tarinoita ja värikkäitä persoonia, Hoppu tiivistää.

Kirjoja on painettu 500 kappaletta. Omansa voi käydä ostamassa Pallo-Iirojen toimistolta, Iiro-Vaarien johtokunnan jäseniltä, Vanhan Rauman Kirjakaupasta tai seuran junioreilta. Kirjan hinta on 30 euroa.