Tavoitteena 600 katsojaa: "Yhdessä se on mahdollista"

23.5.2018

Marko Aalto
Marko Aalto
DJ Eero Sipsi
DJ Eero Sipsi

Juhannusviikolla keskiviikkona 20.6. pelattavaan Pallo-Iirot - FC Boda otteluun pyritään täyttämään katsomot ääriään myöden. Kausikortilla saat tuoda ystävän ilmaiseksi mukaan. Ottelutapahtumassa on esittäytymässä terassilla pienpanimo Beerhunters tuotteineen ja levyjä pyörittää Itäpuisto Kings'sta raumalainen DJ Eero Sipsi. Kampanjan kasvoksi on lupautunut tunnettu puukaupungin kasvatti Marko Aalto, joka on myös Pallo-Iirojen junioritoiminnassa mukana.

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkue on aloittanut kautensa vahvasti kentällä ja sen ulkopuolella, mutta vielä riittää parannettavaa. Tunnettu kiinteistönvälittäjä ja myös monelle sukupolvelle takavuosilta tuttu DJ, Marko Aalto päätti ryhtyä juhannusviikon ottelun kampanjan kasvoksi.

- Olen käynyt pitkään Pallo-Iirojen peleissä. Lisäksi käyn säännöllisesti myös esimerkiksi Rauman Lukon ja Feran peleissä. Sitä olen tässä vuosien saatossa mietiskellyt, että miksei Äijänsuolle ole jalkapallopeleihin tuon enempää katsojia tullut, vaikka nythän ne tällä kaudella toki on mukavasti pienessä nousussa, Aalto pohtii.

- Tunnen itsekin niin monta aktiivista jalkapallosta kiinnostunutta, ja toki moni heistä seuraa pääasiassa kansainvälistä jalkapalloa, mutta miksei heitä saisi katsomaan myös paikallista jalkapalloa? Mielestäni Pallo-Iiroilla on tällä hetkellä erittäin freesi ja hyvä meininki koko seurassa. Edustusjoukkue on myös tosi mielenkiintoinen ja uskottava paluumuuttajineen enkä vain tarkoita nimikaimojani, veistelee Aalto, jonka oma poika pelaa Pallo-Iirojen 09-ikäluokassa.

Aallolla on selkeä käsitys mitä kautta niin uusia kuin myös vanhoja katsojia saadaan mukaan ottelutapahtumaan.

- Ensinnä on tärkeää, että sellaisia katsojia jotka eivät ole ennen olleet tai eivät ole pitkään aikaan käyneet saisi jokin kaveri houkuteltua mukaan. Haastan nyt jokaisen ottamaan vähintään yhden kaverin mukaansa tuohon juhannusviikon otteluun. Jos sinulla on kausikortti, niin vielä kynnys madaltuu kun ei tarvitse maksaa. Toisaalta sisäänpääsymaksu on varsin huokea, vain 5 euroa aikuiselta.

- Toiseksi Pallo-Iirot on todella iso seura ja liikuttaa viikottain ison määrän ihmisiä. Uskon, että ison Pallo-Iirot-perheen sisältä löytyy myös itseni kaltaisia ihmisiä, jotka voisi aktivoida tuttujaan ja kavereitaan, Marko lisää.

- Tässä ei ole kyse pelkästä pelistä, vaan tapahtumasta. Ja mitä enemmän meitä siellä on, niin sen mukavampi se on pelaajille kentällä kuin meille katsojille katsomossa. Ottelutapahtuma on nyt kehittynyt ja se on enemmän nyt kuin vain pelkkä peli. Mielestäni nyt on hyvä aika yrittää aktivoitua kampanjan muodossa, koska Pallo-Iiroissa on muutenkin hyvä noste päällä ja julkisuuskuva on terävöitynyt. Seurassa näyttäisi olevan tuoreempi toimintatapa muutenkin päällä, lisää bensaa vaan liekkeihin.

 

"Pallo-Iirot pyörittää isoa perhettä Raumalla"

Miksi sitten juuri Marko Aalto koki asian toteutuksen arvoiseksi?

- Jalkapallo on ollut enemmän ja vähemmän läsnä koko elämäni ajan. Pelasin Iiroissa 5-vuotiaasta A-junioreihin asti ja sen jälkeen harrasteporukoissa aladivareissa. Oma poika pelaa 09-syntyneiden ikäkausijoukkueessa ja siinä toiminnassa olen ollut mukana nyt viimeiset neljä vuotta.

- Aina toivon raumalaisille urheiluseuroille ja seuratoimijoille pelkästään hyvää, ja jos pystyn jotenkin tässä auttamaan vaikka yhden ottelun verran, niin sekin tuntuisi hyvältä.

Pallo-Iirojen kotiottelut ovat keränneet mukavasti yleisöä ja alkukauden otteluissa on jo 400:n katsojan raja laitettu rikki. Aalto näkee, että 600:n katsojan raja on rikottavissa muutenkin kuin Pitsiyön spesiaalissa.

- Näen, että 600 on realistinen tavoite ja se voisi olla enemmänkin. Ollaan nyt kuitenkin maltillisia ja lähdetään rikkomaan 600:n katsojan rajaa. Se pitäisi olla rikottavissa ottaen huomioon kuinka iso Pallo-Iirot-perhe on ja kuinka paljon jalkapalloa seuraavia ihmisiä Raumallakin on. Juhannusviikko vielä ja ihmisillä on hyvä odottava fiilis. Tuosta ottelusta on hyvä lähteä jussin viettoon.

 

Ottelutapahtumassa tapahtuu

Juhannusviikon ottelu Pallo-Iirot - FC Boda alkaa klo 18.30. Terassi aukeaa jo tuntia aikaisemmin klo 17.30.

Ottelutapahtumassa myös tapahtuu! Sillä paikalle saapuu pienpanimo Beerhunters tuotteineen. Levyjä paikalla pyörittää raumalainen DJ Eero Sipsi Itäpuisto Kingseista. Panimoravintola Beerhunters ja Itäpuisto Kings ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä sillä jokatoinen perjantai DJ-poppoo soittaa ravintolassa levyjä oluen ystäville. Onkin hienoa saada molemmat Raumalle ja vielä Pallo-Iirojen peliin. Soitto ja pienpanimo tuotteiden myynti alkaa klo 17.30.

- Paras muistoni Äijänsuolta oli aikanaan torjuttu rangaistuspotku, mikä on tietysti maalivahdille aina kova juttu. Nyt kun tuli mahdollisuus vähintään yhtä hienoon muistoon Iirojen takia, niin ehdottomasti tartuin tähän tilaisuuteen, DJ Eero Sipsi hehkuttaa.

Puoliajalla Nappulaliigajoukkueet pelaavat katsojien iloksi. Kausikortilla kaveri ilmaiseksi mukaan.

Tehdään tästä yhdessä mahdollista!