KaaPo käänsi trillerin itselleen

12.8.2017



KaaPo ja Pallo-Iirot pelasivat hyvätasoisen ottelun, jossa loppuun asti saatiin jännittää voittajaa. Vaihdosta sisään tullut Juho Salminen ratkaisi lopun maaleillaan KaaPo:lle tärkeät pisteet. Pallo-Iiroilla oli omat paikkansa ottelussa, mutta kotijoukkue oli tehokkaampi ja ansaitsi pisteensä. Iirojen maali tänään Eetu Kaipiolle komean vapaapotkun seurauksena.

Ensimmäinen puoliaika oli tasainen, Pallo-Iirojen ehkä kontrolloidessa inan enemmän peliä. Iirot ryhmitti Stanley Ukwuoman ja Juho Patolan laitoihin, Jussi Aallon ottaessa paikkansa kärjestä.

Avausmaali syntyi juuri Aallon vahvan pelaamisen johdosta. Pallo pelattiin Aallon jalkaan hyökkäysalueelle ja nopean kääntymisen seurauksena KaaPo oli pakotettu rikkomaan.

Pallon taakse asettautui kapteeni Eetu Kaipio, jonka upea vapaapotku meni aivan maalin ylänurkkaan. Maali oli Kaipiolle kauden 7.

Kotijoukkue ei kuitenkaan häkeltynyt Iirojen vahvasta alusta. Montaa kertaa puoliajan aikana KaaPo ei päässyt Pallo-Iirojen hyökkäyskolmannekselle rakentamaan, mutta erikoistilanteissa myös keltapaidat olivat tänään vaarallisia.

Tasoitusmaali syntyi Niklas Kuusion lähettämän vapaapotkun seurauksena. Kierteinen pallo juuri oikeaan kohtaan löysi Sami Nyholmin pään Pallo-Iirojen pelaajien katsellessa vierestä.

Tänään laidassa viilettäneelle Juho Patolalle pelattiin myös pari paikkaa, joista kovat vedot lähtivät vain hieman ohi maalin. Toisen yrityksen maalivahti Teemu Muurinen torjui hyvin kulmaksi.

Ottelussa oli sopivasti tunnetta pelissä, joka välittyi penkeille asti. Pelissä tuomarien vihellykset nostattivat välillä tunteita pintaan. Aiheesta ja aiheetta. Pallo-Iiroista varoituksen suunsoitosta sai Jussi Aalto. Vierailijat saivat saivat hyvän paikan mennä johtoon ensimmäisen puoliajan lopulla kun kaksinkamppailun seurauksena Iirot sai vapaapotkun aivan rangaistusalueen edestä.

Jussi Aalto yritti lobata pallon muurin yli takanurkkaan, mutta yritys tyrehtyi KaaPo:n muuriin. Tuomari Jesse Salon viheltäessä pilliin olivat lukemat tasan. Loppua kohden Pallo-Iirot käänsi pelin itselleen ja loi enemmän maalipaikkoja, mutta tasalukemat olivat ihan oikeutettu tulos.

 

KaaPo painaa lopussa ohitse

Pallo-Iirot aloitti toisen puoliajan vahvasti ja jatkoi siitä mihin peli jäi ennen taukovihellystä. Joukkue piti palloa ja rakensi kärsivällisesti hyökkäyksiä. Paras paikka syntyi reilun 50 minuutin jälkeen kun pitkän paineen seurauksena Juho Patolalle rakennettiin paikka boksin sisään.

Kovaa lähtenyt veto näytti jo vastustamattomasti uppoavan maalin alanurkkaan, mutta KaaPo-vahti Teemu Muurinen oli toista mieltä ja venytti kätensä vedon tielle.

Toisen puoliajan edetessä Iirot eivät saaneet hyvää jaksoaan näkymään tulostaululla ja peli alkoi vääjäämättä kääntyä kotijoukkueelle. KaaPo lisäsi juoksuvoimaa ja vaihtoi Juho Salmisen kentälle ottelun loppupuoliskolla.

Iiroja seurasi taas takaisku kun erinomaisesti pelannut Aleksi Pihlainen jouduttiin vaihtamaan kentältä pois revähdyksen vuoksi.

Pallo-Iirot taas ei saanut peliään käyntiin ja keltapaitojen vyörryttäessä hyökkäyksiä kohti Iirojen maalia. Johtomaali syntyikin Juho Salmisen toimesta kun Pallo-Iirojen puolustus nukahti ja päästi Niklas Kuusion hyvään vetopaikkaan. Tämän Panu Erama torjui vielä, mutta maalin edessä vapaana ollut Salminen onnistui kääntämään irtopallon sisään.

Maalin jälkeen päävalmentaja Kimmo Hörkkö haki vielä vaihdoilla lisää energiaa kentälle. Kaukana tasoitus ei ollutkaan kun kentälle tullut Konsta Siivonen katkoi keskikentällä ja lähetti Juuso Snickerin läpiajoon.

Tuoreilla jaloilla kentälle tullut Snicker pääsikin puolittain läpi, mutta puolustaja onnistui sen verran häiritsemään, että nuori hyökkääjä ei saanut käännettyä palloa ohi Muurisen.

Pallo-Iirojen hakiessa vimmatusti tasoitusta pääsi nopeajalkainen Salminen vielä 86 minuutilla yksin läpi ja sijoitti pallon taitavasti ohi Eraman. Joona Järvistö kävi vielä täyttä aikaa pelatessa tuikkaamassa pallon tyhjiin kun Pallo-Iirot lahjoitti virheen seurauksena miehelle paikan laittaa pallon tyhjiin.

Pallo-Iirot TV:n koosteessa maalit ja haastattelussa Valtteri Veijanen. Katso täältä.

KaaPo otti voitollaan 3 pisteen kaulan Pallo-Iiroihin, mutta joukkueella on vielä yksi ottelu vähemmän pelattuna. Samaan aikaan Turussa pelannut FC Åland voitti ottelunsa 0-1 lukemin, joten FC Åland jatkaa sarjakärjessä 7 pisteen erolla Iiroihin ja 4 pisteen erolla KaaPoon.

Pallo-Iirot jatkaa pelejään ensi viikon perjantaina kotiottelulla PIF:ia vastaan.