
Pallo-Iirot nousi takaa ÅIFK:n ohitse. Voiton myötä nousukarsinnat ovat edelleen omissa käsissä.
Yleisömäärä: 224
Kenties kesän viimeinen kaunis kesäpäivä toi aurinkoisen tuloksen myös Pallo-Iirojen pistepussiin. Ottelu alkoi vahvalla raumalaisten paineella, mutta kun ÅIFK pääsi sitä useamman kerran murtamaan, päätyi Iirot hieman pudottamaan omaa pakkaansa tuloksettoman höntyilyn sijaan. Ottelun avausmaali nähtiin jo 12' kohdalla, kun Jami Siirtola pääsi täräyttämään pilkun nurkilta vastapalloon täysin vapaasti. Ensimmäinen puolikas ei enempää maaleja tarjonnut, joten taukoa lähdettiin viettämään raumalaisten maalin tappioasemassa.
Toisella jaksolla nähtiinkin terävämpi kotijoukkue. Tasoitusmaali näki päivänvalon heti 48'. Roope Hammar pelasi kulmapotkun lyhyenä alaviistoon Kasper Hasselille, joka lähetti pelivälineen kohti turkulaismaalia. Pallo ei maalilla asti ehtinyt ennen blokkia, mutta kakkospallossa oli kärppänä paikalla Samuel Huotari, joka sai tuuletella timanttista viimeistelyä maalin kattoon. Kauaa ei tarvinnut myöskään tasatilannetta kärvistellä, kun Pallo-Iirot iski jo uudestaan. Ajassa 56' toistaiseksi viimeistä peliään Äijänsuolla pelannut Hammar sai jalan vapaaksi boksin kaarella, josta keskikenttäpelaaja pisti pallon tarkasti alanurkkaan.
Maalien jälkeen Pallo-Iirot joutui jälleen vetäytymään, kun ÅIFK alkoi vyöryttää vimmatusti hyökkäyksiä kohti raumalaispäätyä. Puolustus kuitenkin teki työnsä kiitettävästi, jonka lisäksi Remu Koikkalainen esitteli pari komeaa torjuntaa voiton takeeksi. Kun ottelussa ei enempää maaleja nähty, oli tällä kertaa Sinikeltaisten vuoro tuulettaa voittoa Åbon kustannuksella.
Otteluraportissa jälleen maalinteossa kunnostautunut Samuel Huotari

Iiro-vaarien pallot:
Pallokisan kokonaistilanne:

| 12' | Maali | Siirtola Jami |
| 48' | Maali | Huotari Samuel |
| 57' | Maali | Hammar Roope |