
Pallo-Iirot astuu viimeistä kertaa bussiin alkusarjan puitteissa. Määränpäässä odottaa sarjaa johtava FC Honka.
Alkusarjan lähestyessä loppua, on raumalaisilla jäljellä enää kaksi ottelua, joissa vastaan asettuu sarjan sijoja yksi ja kaksi majoittavat joukkueet. Ensimmäisenä Iirot matkustaa Espooseen FC Hongan vieraaksi. Sarjakärjessä jo joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa ollut Honka näytti Raumalla, miksi se oli monien kärkikahinoissa ennakkokaavailuissa, sekä miksi se on kauden edetessä sarjan piikkipaikkaa pitänyt hallussaan. Loppulukemat 1-5 eivät ehkä aivan täyttä kuvaa ottelusta antaneet, mutta Roope Pyyskäsen kolme maalia ja Kariim Al-Wehliyen kaksi osumaa toivat espoolaisille ansaitut kolme pistettä. Raumalaisten ainoasta osumasta vastasi Idris Moussa, joka pääsi pistämään pallon maaliin pilkulta.
FC Honka on ollut vakuuttava koko kauden. Joukkue on hävinnyt vain yhden pelin, eikä se ole joutunut tyytymään tasapeliinkään kuin neljästi. 37:llä pisteellä FC Honka on koko Kakkosen kolmen lohkon paras joukkue. Myös tehdyissä ja päästetyissä maaleissa Honka erottuu edukseen, sillä se on tehnyt ylivoimaisesti eniten maaleja (51) ja päästänyt toisiksi vähiten maaleja (15) 16 ottelun mitassa. Raumallakin maalinteossa onnistuneet Al-Wehliye ja Pyyskänen johtavat myös joukkueen sisäistä maalipörssiä, kun miehillä on järjestyksessä kymmenen ja yhdeksän viimeisteltyä täysosumaa. Espoolaisten tilastorivi on kärsinyt hieman viimeisissä otteluissa, sillä viimeisestä viidestä ottelusta joukkue on voittanut vain kaksi, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt kertaalleen. Viimeisimpänä joukkue kuitenkin palasi vakuuttavasti voittokantaan, voittaessaan NJS:n peräti 7-0.
Pallo-Iirot pääsee Espooseen kolmen ottelun voittoputkessa. Sopivasti alla on myös edellisestä vieraspelistä voitto luonnonnurmelta, kun Pallo-Iirot kävi viemässä pisteet Nurmijärveltä. Siinä missä Honka on päästänyt toiseksi vähiten maaleja, on Pallo-Iirot samalla listalla kolmantena. 20 maalia päästänyt ja 27 maalia tehnyt raumalaisryhmä on nyt voittanut kahdeksan peliä ja pelannut kolmesti tasan, joka tarkoittaa 27 pistettä. Matkaa lohkon kolmanteen sijaan on vain neljä pistettä, eli sinikeltaiset kamppailevat tiukasti lohkon kärkisijoista. Lyon Firmino nousi viimeisimmän pelin kahden maalinsa turvin jakamaan jälleen joukkueen parhaan maalintekijän titteliä yhdessä urho Rounan kanssa, molempien pelaajien viimeisteltyä kuusi maalia.
Otteluennakossa vastuuvalmentaja Kimmo Hörkkö
FC HONKA - PALLO-IIROT ESPOOSSA LEPPÄVAARAN STADIONILLA LAUANTAINA 15.8. KLO 16!

| 9' | Maali | Lehto Justus |
| 43' | Maali | Al-Wehliye Kariim |
| 60' | Maali | Hammar Roope |
| 83' | Maali | Hammar Roope |
| 95' | Maali | Al-Wehliye Kariim |