Naisten kausi tuli päätökseensä. Ensi kaudella joukkueen sarjatasona on Kolmonen.
Naisten edustusjoukkueen viimeinen ottelu ei tuonut täytettä pistepussukkaan. Peli pysyi tasoissa aina vajaaseen puoleen tuntiin asti, kunnes 29' Erika Aaltonen siirsi kotijoukkueen rangaistuspilkulta johtoon. Enempää tilastomerkintöjä ei ensimmäinen puoliaika tuonut.
Panoksettomasti pelannut FC Nokia käytti kuusi vaihtoa puoliajalla, jättäen yhden vaihdon loukkaantumisten varalle vielä pankkiin. Samalla Iirot vaihtoi kentälle Netta Mäkelän Olivia Kuuselan tilalle. Nokia onnistui toistamiseen maalinteossa heti toisen puoliajan alkuun, kun Inka Salonen pääsi kiinni pitkään palloon ja tinttasi sen maalin perukoille.
65' debytantit kentällä lisääntyivät, kun Ella Saranpää vaihtui Venla Valoon. Kymmenisen minuuttia myöhemmin myös Senni Salonen ja Saana Lahtela kirmasivat kentälle, Riina Rauvan ja Fanni Siivosen asettuessa penkin puolelle. FC Nokian Erica Nikkilä viimeisteli loppulukemat kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua, puskiessaan pallon kulmapotkusta maaliin. Näin ollen FC Nokia vei viimeisen sarjapelin pisteet lukemin 3-0. Pallo-Iirot jatkaa sarjapelien parissa ensi kaudella sarjatasoa alempana.
Vastuuvalmentaja Jukka Nissi oli ylpeä suojattiensa otteista
- Nokia pelasi omilla vahvuuksillaan, paljon pitkiä palloja ja nopeita pelaajia perään. Samanlainen peli kuin muutkin tällä kaudella, tuumaakaan ei annettu periksi, mutta ei vaan riittänyt pisteisiin. Ensi kaudella tämä on huomattavasti vahvempi porukka, kun on saanut täyden kauden naisten pelejä alle. Kunnialla vedettiin kausi loppuun asti.
- Meillä oli tänään myös viisi debytanttia mukana. Saana Lahtela, Fanni Siivonen, Netta Mäkelä, Olivia Kuusela ja Venla Valo saivat nyt ensi kosketuksensa naisten peleihin, ja pelasivat kaikki vahvat avausminuutit.
29' | Maali | Aaltonen Erika |
47' | Maali | Salonen Inka |
87' | Maali | Nikkilä Erica |