30
SYY
19.00
Edustus, Miesten Kolmonen

P-Iirot - TOVE  3 - 1

Äijänsuo stadion TN

Miehet voitokkaita viimeisessä kotiottelussa

Sarjan viimeisessä kotiottelussa Pallo-Iirot nappasi kolme pistettä TOVE:n nenän edestä, voittaen ottelun 3-0. Luis Toomey teki kaikki ottelun maalit.

Yleisömäärä ottelussa 460.

Ottelun ensimmäistä maalia ei tarvinnut turhan pitkään odotella. Vahvasti esiintynyt Luis Toomey jatkoi maaliputkeansa jo kolmen ottelun pituiseksi, miehen iskiessä Aaro Salosen vapauttaman Mikko Jalkasen tiputuksen varmasti ohi TOVE:n maalivahdin ajassa 11'. Sama mies oli siirtämässä Iirot myös 2-0 johtoon. Salonen oli tehtailemassa tätäkin osumaa, kun Salosen syöttö löysi Toomeyn jalan boksin sisältä. Uusiseelantilainen ei pienestä kulmasta hätkähtänyt, vaan iski pallon vastakkaisen tolpan juureen kellon näyttäessä 27'.

TOVE pääsi vielä kaventamaan 2-1, kun Joonatan Tuovinen laukoi pallon ajassa 45' ohi maskin takana operoineen Henri Saarisen. Puoliajalle siirryttiin näissä lukemissa.

Toiselle puoliskolle Iirot vaihtoi Topias Silvennoisen Arttu Virtaseen ja Matias Babbin Aleksi Toivoseen. 51' kohdalla Toomey viimeisteli hattutemppunsa, pistäessään Virtasen laukauksen reboundin varmasti ohi TOVE:n maalivahdin.

Ajassa 69' Miika Pertola teki tilaa Rasmus Ahoselle ja vielä hieman ennen varsinaisen peliajan loppua maalintekoa yrittämään päästettiin Sulo Ketola sekä Aleksi Leppänen, joille tilaa tekivät Elias Ahde ja Jalkanen. Lisäosumia eivät kuitenkaan tuoreet pelaajat kuin muutkaan onnistuneet tekemään, joten peli päättyi raumalaisten 3-1 voittoon.

Raportissa ääneen pääsee mahdollisesti viimeisen pelinsä kotiyleisön edessä pelannut Miika Pertola

Peli ei tänään ollut parhaasta päästä, mutta tärkeät kolme pistettä jäivät Raumalle.

- No joo, ei tosiaan ollut mikään kauhean hyvä peli meiltä. Tehtiin tarvittava, voitettiin ja kolme pistettä. Se on nyt tärkeintä. Voitto kumminkin tuli, vaikkei nyt kauhean nättiä peliä ollut. Ei sillä tavalla ihan onnistuttu omassa pelissä. Kuitenkin kolme pinnaa, niin tästä on hyvä jatkaa viimeiseen vielä. Siitä hoidetaan vielä, niin se on siinä.

Viimeistä sinettiä uralleen Pertola ei vielä halunnut lyödä.

- Kyllä se hyvin mahdollista on. Ei nyt ihan sata-varma, mutta melko todennäköisesti oli. Katsotaan nyt vielä mitä tapahtuu.

Tilastot

3 - 1

TOVE
(2-1)
45'MaaliTuovinen Joonatan

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista