Viivi Valpola on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen Pallo-Iirojen kanssa. Nuorella laiturilla on tähtäimessä paikka avauksesta.
Viivi Valpola pääsi viime kaudella maistamaan menoa aikuisten tasolla neljässä ottelussa. Suomen Cupissa laitahyökkääjän tilastoihin merkittiin yksi ottelu, jossa peliaikaa kertyi täydet 90 minuuttia, kun taas Ykkösessä peliaikaa kertyi kymmenen minuuttia kolmeen otteluun jaettuna. Pääsääntöisesti Iirojen T18-joukkueen mukana pelannut Valpola ei edustuksen mukana maalinteossa onnistunut, mutta B-junnuissa maaliverkko heilui kolmesti.
Tulevaksi kaudeksi Valpola pääsee ensi kertaa tosissaan haastamaan paikkaan edustuksen kokoonpanosta ja avauksesta. Meno harjoituksissa on miellyttänyt valmennuksen silmiä ja myös Valpolan kohdalla odotukset ovat uuden stepin ottamisessa.
Vastuuvalmentaja Aake Rapala kommentoi
- Viivi on suoraviivainen ja röyhkeä, vahvasti eteenpäin etenevä pelaaja. Viivin tulee saada ehjä talvi harjoittelun suhteen, jotta pääsee haastamaan alkavalla kaudella vastustajan puolustajia ja näyttämään osaamisensa.
Joukkueen sopimustilanteen pääset näkemään TÄÄLTÄ.
19.10.2024 18.18 | Naisten kausi päättyi tappioon Espoossa |
18.10.2024 19.17 | Naiset matkustavat Espooseen kauden viimeiseen otteluun |
13.10.2024 21.29 | Ilves/2 vei pidemmän korren Äijänsuolla |
12.10.2024 13.02 | Isot panokset sunnuntaina naisten pelissä |
09.10.2024 16.15 | Tapahtumainfo: Pallo-Iirot - Ilves/2 |
05.10.2024 19.22 | Naisten säilymiskamppailu jatkuu tärkeän voiton myötä |