25
SYY
16.00
Edustus, Naisten Ykkönen

VIFK - P-Iirot P-Iirot   0 - 1

Lemonsoft Stadion

Taistelu alemman jatkosarjan voitosta jatkuu sunnuntaina Vaasassa

Naisten alaloppusarjan voittotaistelu jatkuu ensi sunnuntaina Vaasassa, kun kärkijoukkueet VIFK ja Pallo-Iirot kohtaavat.

Tällä hetkellä joukkueiden välillä on yhden pisteen ero vaasalaisten hyväksi. VIFK johtaa alempaa jatkosarjaa 30 pisteellä ja Iirot hönkivät niskaan pisteen päässä. Maaliero on sinikeltaisten hyväksi tällä hetkellä +4. Eli panosta ei illassa tule ainakaan puuttumaan.

Viimeksi joukkueet kohtasivat Raumalla elokuun alussa, jolloin sinikeltaiset olivat selkeästi 3–0 (0–0) parempia. Maalintekijöinä tuolloin olivat Wilma Ahola, Anni Hakasalo ja Laura Ketola.

Kotijoukkueen suurin maalitykki on kuitenkin Aino Varkoi, joka johtaa ykkösen maalipörssiä 12 osumallaan. VIFK;n Piita Kytölaakso tulee toisena kolme maalia Varkoin perässä.

Iirot pääsevät matkaan ainakin näillä näkymin lähes parhaalla mahdollisella rosterilla. Maalin suulta löytyy tälläkin kaudella uskomattoman hienoon vireeseen päässyt Kiira Kaivola, jonka etupuolella löytyy puolustuslinja, jonka taakse on tehty vain 23 maalia kuluvalla kaudella, mikä on viidenneksi vähiten koko sarjassa.

Päävalmentaja Koivula ennakoi ottelua.

-Tulossa on hieno ja jännittävä ottelu nimensä vaihtaneella Lemonsoft- stadionilla, joka on ehdottomasti hienoin stadion koko sarjassa.

-Meillä on tavoitteena voittaa alempi jatkosarja ja olla näin viides sarjataulukossa. Hoitamalla sunnuntain ottelu kotiin, ollaan hyvin lähellä tuota tavoitetta.

-Vaikka meillä on pelin taso heilahdellut ottelujen sisällä, olemme siitäkin huolimatta keränneet pisteitä kohtuullisen hyvään tahtiin, ja se on aina hyvä asia. Uskon, että palaamme sunnuntaina Vaasasta jälleen kolme pistettä rikkaampana ja lähdemme tauolle viidenneltä sijalta.

Tämän ottelun jälkeen joukkueet jäävät kolmen viikon tauolle, jonka jälkeen Iirot matkaavat vielä toistamiseen Vaasaan FC Sportin vieraaksi. Kausi päättyy kotiotteluun lauantaina 22.10 EBK:a vastaan

Tilastot
VIFK

0 - 1

(0-0)
66'MaaliDahlberg Jenna

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista