Joel Mirel nousee P17-joukkueen vastuuvalmentajaksi, jatkaen Johan Suomisen ansiokasta työtä. Uusia kuvioita aletaan hiomaan täysillä, kun kuluva kausi on päättynyt.
Joel Mirel siirtyy junioritoiminnassa ylöspäin. Kuluvalla kaudella P13- ja P14-joukkueissa vetovastuussa oleva Mirel pääsee nyt ensimmäistä kertaa toimimaan vanhempien junioreiden parissa. Johan Suomisen ilmoittaessa pitävänsä välivuoden valmentamisesta, tuli seuralle eteen valinta siitä, kuka jatkaa B-poikien peräsimessä. Korvaaja löytyi lopulta seuran sisältä Joel Mirelin muodossa, jonka johdosta seuran valmennuspaletti kokee luonnollisia muutoksia. Vaikka ensi kausi tuokin Mirelille uusia tuulia, on luvassa myös vanhaa tuttua.
- Ensi kaudella jatkan vastuuvalmentajana 2009-syntyneiden ikäluokassa, sekä uutena otan vastuulleni myös B-ikäluokan. Olen innoissani tästä uudesta haasteesta, minkä seura minulle mahdollistaa.
Uusi valmentaja tuo aina uusia mausteita joukkueen pelaamiseen. Myös pelaajien vaihtuvuus muokkaa joukkueen pelitapaa vahvuuksia tukevaksi.
- Ensinnäkin on ollut kiva seurata edellisen valmentajan Johanin otteita ja joukkueen toimintaa. Johan on tehnyt siinä hyvää työtä. Haluaisin tuoda kuitenkin entistä enemmän kilpailua ja taistelutahtoa harjoituskentälle sekä peleihin. Uskon myös, että joukkue tulee pelaamaan viihdyttävää jalkapalloa myös tulevalla kaudella.
Tulevalle kaudelle Mirel ei ole vielä määränsä enempää tehnyt valmistavaa työtä, mutta mietteet kääntyvät väkisin hiljalleen kohti tulevia haasteita.
- Tässä on vielä nykyistäkin kautta muutama viikko jäljellä, joten fokus menee niihin. Pyrin antamaan tulevan kauden ajatuksille 100% kun sen aika koittaa. Toki vaikka nytkin yrittää keskittyä nykyhetkeen, niin kyllä niitä P17-ajatuksia nousee myös mieleen aika ajoin.
Mirel on ennenkin nostanut esiin vahvan yhteisön tuen Raumalla ja toivookin, ettei ensi kausi tuo muutosta siihen.
- Toivottavasti teistä moni tulee katsomaan pelejämme ja rakentamaan yhdessä Raumalle menestyksekästä jalkapallokulttuuria.
Pallo-Iirojen valmennuspäällikkö Kimmo Hörkkö kertoo, kuinka Mirel on noussut valmennusketjussa tulevalle paikalleen
- Joelilla alkaa nyt kolmas kausi meidän seurassa. Hän on osoittanut suhtautuvansa intohimoisesti valmennustyöhönsä ja tekee ison määrän työtä valmennusprosessiensa eteen. Kuten seuramme tapoihin kuuluu, haluamme tukea pelaajien lisäksi myös valmentajia kehittymään ja etenemään urapoluillaan ja tämä on selkeä seuraava steppi Joelille.
Siirto B-ikäisiin tuo myös erilaisen tulospaineen.
- B-junioreiden vastuuvalmentajuus on myös tosi vaativa pesti. Ei pelkästään valmennussisällöllisesti, mutta myös ajankäytöllisesti. Joelin päätoimisuus - tämän pestin ohella myös 2009-syntyneiden vastuuvalmentajuus - antaa hyvät lähtökohdat tehtävän johtamiseen.
P17SM nähdään vielä vielä kerran kotikentällä Johan Suomisen alaisuudessa, kun joukkue taistelee viimeisestä SM-karsintapaikasta lauantaina 7.10. klo 17 Buena Vista stadionilla, vastaan asettuu Jippo Joensuusta.
04.10.2023 08.45 | Joel Mirel nousee P17-vastuuvalmentajaksi |
17.04.2023 08.19 | Kaikkien kolmen joukkueen kaudet käynnissä |
25.02.2023 13.30 | Uudet kuvat |
25.01.2023 11.45 | B-pojat kohti SM-karsintoja |
25.11.2022 12.08 | Nyt myynnissä kannattajakausikortti! |