2
KES
19.30
Edustus, Naisten Ykkönen

VIFK - P-Iirot   2 - 0

NYA Ehnvallen TN

​Naisille jälleen tappio hallinnasta huolimatta

Naisten joukkue hävisi toisen kerran putkeen torstaina Vaasassa. Sarjakolmonen VIFK oli vieraitten lievästä hallinnasta huolimatta parempi maalein 2–0 (2–0).

Ensimmäistä jaksoa lähdettiin pelaamaan Iirojen hallinnassa ja vieraat saivat prässillään pidettyä hyvin pelin hyökkäysalueella, eikä mitään hätää näyttänyt olevan. Kuitenkin kotijoukkue pääsi ottelun 13. ja 26. minuuteilla tekemään maalit, jotka riittivät voittoon.

VIFK:llä oli ottelun aikana muutamia lyhyitä jaksoja, jolloin he pystyivät vaikeuttamaan Iirojen peliä. Varsinaisille maalipaikoille he eivät kuitenkaan päässeet, vaan useimmiten yritykset olivat varsin kaukaa lauottuja palloja, jotka suuntautuivat pääasiassa reilusti yli maalin. Iiroilla taas oli kolme -neljä avopaikkaa, ja sen päälle saman verran vielä hyviä paikkoja. Tolppaa lähemmäs ei päästy ja näin tappion myötä sinikeltaiset jatkavat sarjassa kahdeksantena.

Päävalmentaja Iiro Koivula kommentoi ottelun kulkua.

-Meillä on nyt melkoinen gorilla niskassamme maalinteon suhteen. Nytkin hallitsimme koko ottelun ajan pallollista peliä enemmän tai vähemmän. Paikkoja oli aivan riittävästi voittaa ottelu. En laske enää maalittomia minuutteja, koska tiedän että tämä ketsuppipullon korkki räjähtää väkisinkin jossain vaiheessa

-Kauden tähän asti ainoa huono esitys oli edellinen Tuusulassa PKKU:ta vastaan. Olen varsin iloinen siitä, että pystyimme senkin jälkeen jälleen nostamaan oman tasomme tällä tavoin. Meille sattui kaksi yksittäistä virhettä omalla alueella, muuten puolustimme todella hyvin. Nyt vain vastustaja rokotti molemmista. Tärkeää on, että oma pallollinen pelimme toimii hyvin. Ilman maaleja ei voi voittaa, mutta tiedän että tämä asia muuttuu pian, koska se on väistämätöntä

Iirojen onnistujia olivat koko topparikolmikko Maija Karta- Saara Laaksonen- Hertta Pietilä. Keskialueella kapteeni Jenna Dahlberg ja Mira Pärssinen olivat hyviä niin pallon kanssa, kuin puolustussuuntaankin. Myös wingbackina pelannut Kaisa Saarenpää onnistui hyvin.

Tilastot
VIFK

2 - 0

(2-0)
13'MaaliForss Fanny
26'MaaliGrönholm Emilia

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista