10
KES
19.00
Edustus, Miesten Kolmonen

P-Iirot - TPS U23  2 - 1

Äijänsuo stadion TN

Edustus kasvatti välimatkaansa muihin

Oli TPS U23:n vuoro todeta Pallo-Iirojen hyvä vire, pisteiden jäädessä Raumalle lukemin 2-1. Iirot ovat voittaneet kaikki yhdeksän peliään.

Ottelun alku oli Pallo-Iiroilta vahva. Joukkue prässäsi korkealta, estäen hyvällä prosentilla vierailijoiden hyökkäykset. Ensimmäiseen kymppiin kotijoukkue saikin rakennettua jo kaksi huippupaikkaa. Ensin Aaro Salonen oli Elias Ahteen kanssa pahanteossa ja hetkeä myöhemmin Mikko Jalkanen liittyi Ahteen seuraksi hyökkäykseen. Molemmat tilanteet kuitenkin kuivuivat kasaan, viimeisen syötön ohittaessa senttien verran Ahteen jalan, pallon päätyessä suoraan maalivahdin syliin. Ahteen seuraava paikka syntyi ajassa 17', kun James Whiting pelasi pallon Jalkaselle laitaan, mutta laiturin syöttö oli jälleen hiukan liian eteen, eikä Ahde päässyt siitä jatkamaan.

Iirojen kovan paineen ansiosta ei TPS:ltä juuri hyökkäyksiä pelin ensimmäisellä puoliskolla nähty. Iirojen pallonhallinta tuotti jatkuvasti hyviä paikkoja, mutta viimeistely ontui. Lähimmäksi tähän asti pääsi Jalkanen, joka Ahteen syötöstä ajassa 30' pääsi nokikkain maalivahdin kanssa, mutta veto ajautui sivuverkkoon. Tämän jälkeen Ahde itse oli puolittaisessa läpiajossa vain kolme minuuttia edellisestä ja vain vahvan pelin pelanneen TPS:n maalivahdin Lauri Järvisen huipputorjunta piti lukemat 0-0.

Kuitenkin minuutti edellisestä, ei pystynyt enää Järvinenkään Iirojen hyökkäystä estämään, kun Oskari Ohvon keskityspallo löysi vapaaksi riistäytyneen Arttu Virtasen, joka siirsi Pallo-Iirot takatolpalta 1-0 johtoon. Virtaselle osuma oli kauden kolmas.

39' kohdalla Salonen antoi tyylikkään läpisyötön keskiviivan tuntumasta Ahteelle, jonka ensimmäinen kosketus oli hiukan liian kova, jonka myötä nopea vastahyökkäys muuttuikin hitaaksi pallon kontrolloinniksi. Pallo-Iirot pääsivät tilanteesta kulmalle, jota Jalkanen siirtyi antamaan. Keskityspallo tippui Ahteen päähän, joka puski pallon maalin eteen. Ennakossa yhtäkin maalia toivonut Otto Schultz kiitti syötöstä ja puski pallon verkon perukoille vastustajan estelyistä huolimatta. Tauolle mentiin lukemissa 2-0.

48' pelin jälkeen nähtiin ottelun ensimmäinen varoitus, kun Iirojen Jami Halminen antoi hieman ronskein ottein vauhtia vastustajalle laidan tuntumassa. TPS nosti muodostelmaansa, mutta prässi oli edelleen melko passiivista. Hyvin sijoittuneet pelaajat kuitenkin vaikeuttivat sen verran Iirojen avauspelaamista, että vierailijat pääsivät paremmin peliin mukaan. 56' kohdalla TPS sai boksin ja sivurajan välistä vapaapotkun, jonka kuitenkin Salosen yhden miehen muuri blokkasi. Vain minuutti tästä sai TPS uuden vaparin lähes samalta paikalta, mutta hyvää puolustuspeliä koko ottelun esittänyt kotijoukkue purki myös tämän tilanteen varmasti.

Kellon näyttäessä 67', Salonen revittiin maahan rankkarialueen sisällä, mutta tuomari ei tilanteessa nähnyt rikettä. Tästä kolme minuuttia eteenpäin, nähtiin vierasjoukkueen kavennusosuma. Sivurajan tuntumasta annettu TPS:n vapaapotku pomppi muutaman pään kautta, lopulta päätyen Iirojen maaliin. Samalla keltapaidat vaihtoivat maalintekijä Virtasen, jonka tilalle tuli Aleksi Leppänen. 79' kohdalla Miika Pertola teki tilaa Oliver Revolle.

Viimeiseen kymmeneen minuuttiin vierasjoukkue paineisti rajusti, mutta Iirot puolustivat erittäin hyvin. Tuomari vihelsi kolmen minuutin lisäajan jälkeen pilliin ja ottelu päättyi raumalaisten 2-1 voittoon.

Otteluraportissa ääneen pääsee veljesten mittelön nimiinsä vienyt Oskari Ohvo.

TPS:n pelityyli oli ennalta tiedossa.

- Joo, kyllä se oli. Tepsi oli scoutattu tosi tarkkaan ennen peliä. Tuntui toimivan varsinkin ensimmäisellä puoliskolla tosi hyvin ja saatiin vähän jopa yllättävän paljon tilanteita.

Vastustajan prässin nosto oli yksi osasyy heikompaan toiseen puoliskoon.

- Kyllä mä uskon että sekin vaikutti, mutta pelin sisällä tapahtui pari sellaista tilannetta, jotka sekoitti meidän peliä vähän. Ei oikein saatu siitä omasta pelistä kiinni tossa toisella puoliajalla. Hyvin jätkien kanssa taisteltiin ja onneksi se riitti loppuun asti.

Läppää ei Ohvo kerinnyt veljensä kanssa heittää.

- Kyllä siinä pari kertaa piti käydä veljeä nostelemassa, kun kaverit oli vähän telonut. Ei mitään suurempaa läppää.

Tilastot

2 - 1

TPS U23
(2-0)
34'MaaliVirtanen Arttu
42'MaaliSchultz Otto
70'MaaliAbdallah Zegy

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista