
Remu Koikkalainen on solminut Pallo-Iirojen kanssa vuoden sopimuksen. Raumalle maalivahti saapuu edustettuaan viime kaudella FC Jazzia.
Remu Koikkalainen uusi tuttavuus Pallo-Iirojen paidassa, mutta Raumalla miehen on nähty pelaavan kertaalleen aiemmin. Tuolloin pelattiin kautta 2023 ja Pitsiyön Spesiaalia, kun Tampere Unitedia edustanut maalivahti debytoi Kakkosen tasolla TamUn paidassa. Ensimmäiset aikuisten pelinsä Savonlinna-lähtöinen maalivahti pelasi jo kaudella 2019 15-vuotiaana kasvattiseuransa STPS:n riveissä, jolloin pelejä Kolmosessa kertyi viisi kappaletta. STPS:stä miehen tie vei JIPPOn ja LehPan kautta Tampere Unitediin, jossa nuori maalivahti viihtyi kahden kauden ajan. Tampereelta Koikkalainen matkasi viime kaudeksi Poriin ja FC Jazziin, jossa pelasi lopulta seitsemän ottelua. Kaiken kaikkiaan Koikkalaisen kokemuspankista löytyy enemmän pelattuja otteluita Ykkösestä kuin Kakkosesta, sillä miehen tilastoissa on aikuisten tasolla Kolmosen otteluita 28, Kakkosen otteluita neljä ja Ykkösen otteluita seitsemän, sekä kolme Suomen Cupin peliä. Pallo-Iirojen maalivahtivalmentaja Matias Ussa odottaa innolla uuden maalivahdin saapumista mukaan treenivahvuuteen.
- Saamme uuden potentiaalisen maalivahdin rosteriin, joka on halukas uuteen haasteeseen. Remu torjuu laadukkaasti ja on kova treenaamaan. Remu tuo varmasti omalla toiminnallaan laatua meidän arkeen.
| 19.09.2026 19.33 | Kauden viimeisestä tappio |
| 19.09.2026 09.32 | Kohti kauden viimeistä |
| 12.09.2026 22.46 | Miesten maali pysyi puhtaana |
| 12.09.2026 09.45 | Ylemmän jatkosarjan viimeinen kotipeli |
| 10.09.2026 14.55 | Tapahtumainfo: Pallo-Iirot - EPS |
| 07.09.2026 22.25 | Miehet jäivät ilman pisteitä |