13
TOU
18.00
Miehet Edustus, Miesten Suomen Cup

P-Iirot - Ilves   0 - 4

Rauma, Äijänsuo stadion TN

Iso Cup-ottelu Äijänsuolla


TAPAHTUMAINFO

TULOSPALVELU


Jo toista vuotta putkeen tuo Jalkapallon Suomen Cup mukanaan liigajoukkueen Raumalle. Tällä kertaa Cup-juna saapuu Tampereelta ja sen kyydissä saapuu viime vuoden SM-pronssimitalisti Ilves.

Suomen Cupin 5. kierros tuo jälleen Cup-ottelut Raumalle, ja millä ottelulla! Pallo-Iirot saa vastaansa Ilveksen Tampereelta. Viimeksi Pallo-Iirot on kohdannut Ilveksen ykkösjoukkueen kaudella 2012, jonka jälkeen Ilves nousi Ykköseen. Tilastoknoppina Ilveksen 5-2 voittoon päättyneestä ottelusta nostettakoon, että nykyisin raumalaisten lippulaivaa ohjaava vastuuvalmentaja Kimmo Hörkkö viimeisteli Iirojen kavennusosuman. Kuten luonnollistakin on, edessä oleva ottelu tulee olemaan yksi kauden suurimmista otteluista koko sinikeltaiselle yhteisölle. Vaikka vierasjoukkue onkin paperilla aivan omilla luvuillaan, Cup-romantiikasta ei koskaan tiedä, ja yksittäisessä ottelussa voi aina käydä miten vain. Ottelun voittaja kohtaa kotikentällään Cupin 6. kierroksella TPS - HJS ottelun voittajan. Nostalgikoille suosittelemme ennen tulevaa ottelua IlvesTV:n koostetta viimeisestä joukkueiden kohtaamisesta Raumalta.

Ilvekselle tuleva ottelu on ensimmäinen Suomen Cupissa. Ilves pääsi aloittamaan vasta 5. kierrokselta, sillä joukkueen viime kauden kolmas sija Veikkausliigassa toi samalla paikan UEFA Konferenssiliigaan. Kauden alkupuolella pelatussa Liigacupissa Ilves paineli tappioitta välieriin asti, josta FC Inter paineli Liigacupi finaaliin 3-2 voiton turvin. Veikkausliigassa kausi on lähtenyt yskien, sillä kun pelejä tamperelaisilla on takana kuusi, on näistä Ilves kerännyt vain viisi pistettä. Sarjataulukossa Ilves on 12 joukkueen sarjassa yhdeksäntenä. Kauden ensimmäinen voitto irtosi kuitenkin viimeisimmästä sarjapelistä lauantaina, kun sarjakakkonen AC Oulu kaatui Tammelan stadionilla 1-0 lukemin, joten Ilveksestä on aistittavissa orastavaa heräämistä. Sekä Liigacupissa että Veikkausliigassa joukkueen parhaan maalintekijän tittelistä nauttii Teemu Hytönen. Viime kaudella ykköstorjujan viittaa harteillaan pitänyt Otso Virtanen on ollut alkukauden loukkaantuneena, mutta on ollut palailemassa joukkueen kokoonpanoon, ollen jo penkillä kahdessa viime pelissä.

Pallo-Iirot pääsee Cup mukaan luettuna peliin kolmen ottelun voittoputkessa. Pallo-Iirot hyppäsi Cup-junaan 3. kierroksella, ja kaatoi matkallaan tähän peliin Kolmosen TPV:n 0-1 ja PIF:n 0-2 lukemin. Pelillisesti Cupin ottelut eivät ole vielä varsinaisia hienouksia tarjonnut, mutta voittojen tullessa juna on jatkanut kulkuaan pienistä töyssyistä huolimatta. Kakkosen sarjapeleissä Iirot avasi kauden hienolla 4-0 voitolla paikallisvastustaja MuSa:sta, mutta raumalaistenkin peli on viimeisissä kolmessa pelissä hieman yskähdellyt, vaikka voittoja onkin kertynyt kaksi lisää. Suomen Cupissa maalinteossa sinikeltaisista ovat onnistuneet kertaalleen Target Ayannubi, Urho Rouna ja Vojislav Kokir. Sarjapeleissä piikkipaikkaa hallussa pitävät Lyon Firmino ja Roope Hammar kahdella osumalla, jonka lisäksi Rouna ja Aleksi Tammisto ovat osuneet maalipuiden väliin kertaalleen. Pallo-Iiroilla saattaa olla myös vielä tiedotettavaa pelaajistostaan ennen ottelun alkua.


Ennakossa vastuuvalmentaja Kimmo Hörkkö


SUOMEN CUPIN 5. KIERROS: PALLO-IIROT - ILVES BUENA VISTA STADIONILLA KESKIVIIKKONA 13.5. KLO 18!

Suomen Cup päätökseen kotikentällä

Miehet joutuivat toteamaan Veikkausliigajoukkueen paremmuuden. Lähes tuhatpäinen yleisö seurasi ottelua Äijänsuolla.

Yleisömäärä: 921

Pallo-Iirot kohtasi jo toista vuotta putkeen liiga-joukkueen. Tälläkin kertaa tasoero oli joukkueiden välillä oli liian suuri ja Pallo-Iirojen Cup-matka päättyi 5. kierrokselle ja top32 -sijoitukseen. Ilves ehti ensimmäiseen kymppiin hätyyttelemään Pallo-Iirojen maalia, jonka tolpat pitivät pelin maalittomana. Myös Iiroille avautui mainio maalipaikka neljännellä minuutilla, kun Lyon Firmino ja Roope Hammar karkasivat 2v1-hyökkäykseen. Firmino ajautui kuitenkin pieneen kulmaan, eikä raumalaiset saaneet lopulta edes laukausta aikaiseksi. Hammarin peli tuli päätökseen jo vartin pelin jälkeen. Goudousse Bamba rappasi ikävästi keskikenttäpelaajaa nilkoille, jonka johdosta Hammar joutui jättämään kentän. Ennen kuin raumalaiset saivat tehtyä vaihtonsa, kävi Ilves iskemässä sivuvaparista pelin 0-1:een. Heti perään Ilves osui uudelleen tolppaan, mutta tällä kertaa numerot eivät muuttuneet. Aivan ensimmäisen puoliskon lopussa Topias Silvennoinen pääsi vielä kokeilemaan Roman Sosonovychin seinäsyötöstä maalintekoa, mutta pallo krkasi ulos koko stadionilta.

Toisella puoliajalla pari minuuttia ennen tuntia Oskari Multala pääsi jatkamaan pallon maaliin kulmapotkun jatkotilanteesta. 0-3 viimeisteli Jardell Kanga Ilveksen nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Loppulukemat pääsi laukomaan Kalle Wallius, joka sijoitti pallon oikeaan alanurkkaan ohi voimattoman Remu Koikkalaisen. Raumalaisille ei paikkoja käytännössä toisella puoliajalla siunaantunut, mutta Ilveskään ei niillä juuri mässäillyt. Tappion myötä Ilves jatkoi Suomen Cupin 16 parhaan joukkoon, samalla kun Pallo-Iirojen Cup-taival tuli päätökseen.


Otteluraportissa kapteeninnauha käsivarressa repinyt ja raastanut Topias Silvennoinen


TILASTOT

Iiro-vaarien pallot:

  • *** Topias Silvennoinen
  • ** Miro Honkaniemi
  • * Samuel Huotari

Pallokisan kokonaistilanne:

  • 8 Target Ayannubi
  • 5 Topias Silvennoinen
  • 4 Roope Hammar
  • 3 Lyon Firmino
  • 2 Miro Honkaniemi
  • 1 Kasper Hassel & Samuel huotari


Tilastot

0 - 4

Ilves
(0-1)
16'MaaliHytönen Teemu
58'MaaliMultala Oskari
71'MaaliKanga Jardell
73'MaaliWallius Kalle

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vauvasta vaariin ja nasumannist mummuhu!


Pallo-Iirot ry

Y-tunnus: 0732281-1


Toimisto auki sovitusti:

Valtakatu 11, 26100 Rauma

toimisto@palloiirot.fi