13
SYY
13.00
Edustus N, Naisten Kakkonen

P-Iirot - NJS   0 - 3

Rauma, Äijänsuo stadion TN

Naisten viimeiseen kotipeliin vieraita Nurmijärveltä


TAPAHTUMAINFO

TULOSPALVELU


Naiset pelaavat viimeisen kotipelinsä lauantaina. Vastassa on Ykkösestäkin tuttu NJS.

Pallo-Iirojen kautta on jäljellä vielä kaksi ottelua, joista ensimmäinen pelataan nyt lauantaina Raumalla. Alla raumalaisilla on 6-0 tappio Hämeenlinnasta. Kauden aikana Iirot on onnistunut keräämään yhden voiton ja kuusi pistettä, jotka ovat kaikki tulleet kotikentällä, jonka johdosta kauden viimeisessä kotipelissä haluaa kotijoukkue jälleen venyä pisteille. Sinikeltaisten sisäisessä maalipörssissä ei ole tapahtunut muutoksia, vaan kärkipaikkaa pitää edelleen Anni Kauppi kuudella osumalla, Fanni Lähdesmäen ollessa toisena neljällä maalilla.

NJS on varmistanut paikkansa Kakkosen keskikastista, ja löytyy 27 pisteellä sijalta kuusi. Teoriassa NJS:llä on vielä mahdollisuudet aina neljänteen sijaan asti, mutta käytännössä kauden päättyessä nurmijärveläisten lopullinen sijoitus tulee olemaan sijojen 5-8 välillä. NJS on kohentanut asemiaan huimasti loppukaudesta, sillä joukkue on viiden ottelun pisteputkessa, joista voittoja on ollut neljä, mukaan lukien 13-0 tyrmäys RaiFusta. Palokärkien tehokkain maalintekijä kymmenellä täysosumalla on Wiona Nokio. NJS on ollut tehokas alemmilla sijoituksilla olevia joukkueita vastaan, sillä kauden häviöt ovat yhtä EPS:lle kärsittyä tappiota lukuun ottamatta tulleet sarjataulukon sijalla 1-3 olevia joukkueita vastaan.


Vastuuvalmentaja Jukka Nissi toivoo joukkueen onnistuvan kiittää kotiyleisöä sen ansaitsemalla tavalla

- Viimeinen kotipeli, se halutaan saattaa kunnialla loppuun. Vaikea tässä on oikein muuta sanoa, kuin että tärkeä viimeinen kotipeli, josta koitetaan saada hyvä maku. Halutaan jättää kannustaneelle runsaslukuiselle yleisölle hyvä maku ja kiitokset koko kauden hyvästä kannustuksesta.


Pallo-Iirot - NJS Buena Vista stadionilla 13.9. klo 13!

NJS vei pisteet Raumalta

Naiset eivät onnistuneet pääsemään pisteille viimeisessä kotiottelussa. Kautta on jäljellä vielä yksi ottelu.

Pallo-Iirot jäi nollille kauden viimeisessä kotiottelussa. NJS siirtyi johtoon jo 13' kohdalla, kun Venla Mäkelä painoi palon yläkulmaan reippaasta paristakympistä. Vierasjoukkueen paine aiheutti vaikeuksia raumalaisten päässä, ja seuraavan kuuden minuutin sisään pallo kävi jo Iirojen ylärimassa ja ajassa 19' Senni Nurkkala tuplasi NJS:n johdon. Maalien jälkeen peli hieman rauhoittui, mutta pelin hallinta pysyi vierailijoilla. Tauolle siirryttiin 2-0 lukemissa, ja tauon aikana Anni Kauppi vaihtui Fanni Lähdesmäkeen.

Nurmijärveläisten kolmas maali syntyi lähes samoilta jalansijoilta kuin ensimmäinen, tällä kertaa maalintekijänä ollen Kaisa Kulmala. Iirot vaihtoi kentälle tunnin pelin jälkeen Eennea Korhosen ja Alica Koskisen, joille tilaa tekivät Senni Salonen ja Vilma Virtanen. Korhoselle siunaantuikin ottelun loppupuolella raumalaisten paras maalipaikka, hyökkääjänä pelanneen Korhosen päästyä puolittaiseen läpiajoon. Kulma maalintekoon kääntyi kuitenkin liian pieneksi, ja maalivahti pystyi peittämään vedon helposti ja tarrasi pallon hanskoihinsa. Viimeiseksi kympiksi Ella Saranpää antoi paikkansa kentällä Hulda Blomroosille, ja ottelun viimeiseksi tilastomerkinnäksi jäi Ida Kopran ottama keltainen kortti ajassa 86'. Näin pisteet lähtivät NJS:n matkaan 0-3 voiton turvin.


Vastuuvalmentaja Jukka Nissi ei voinut kuin todeta vastustajan paremmuuden

- Aika perinteinen pelinkuva, kuin aiemmissakin otteluissa. Kaikki yrittivät kyllä kaikkensa, mutta kun ei riitä, niin ei riitä. Selkä ei katkennut missään kohtaa, mutta kun ei saada kunnolla maalipaikkoja, niin ei silloin voi voittaakaan.

Iiro-Vaarien pallot:

  • *** Saara Räsänen
  • ** Ella Saranpää
  • * Oona Mäkilä

Iiro-Vaarien pallokisan kokonaistilanne:

  • 9 / Oona Mäkilä
  • 8 / Fiia Ojala, Anni Kauppi & Aava Mobini
  • 6 / Saara Räsänen
  • 7 / Fanni Lähdesmäki
  • 3 / Eennea Korhonen & Ella Saranpää
  • 2 / Hulda Blomroos, Ida Kopra, Veera Hurme, Hilma Mustalampi
  • 1 / Riina Rauva
Tilastot

0 - 3

NJS
(0-2)
13'MaaliMäkelä Venla
19'MaaliNurkkala Senni
57'MaaliKulmala Kaisa

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vauvasta vaariin ja nasumannist mummuhu!


Pallo-Iirot ry

Y-tunnus: 0732281-1


Toimisto auki sovitusti:

Valtakatu 11, 26100 Rauma

toimisto@palloiirot.fi