Suomen Cup jatkuu. Tälläkin kertaa arvonta toi raumalaisille vieraspelin.
Suomen Cupin 4. kierroksella saa Pallo-Iirot vastaansa tutun vastustajan vuosilta Kolmosessa. ÅIFK on pudottuaan Kakkosesta kauden 2015 päätteeksi tahkonnut Kolmosessa jo kymmenettä kautta. Näin ollen joukkueet pelasivat viimeksi kilpasarjoja vastakkain kaudella 2022, jonka jälkeen Pallo-Iirojen matka jatkui Kakkosessa. Seuroilta löytyy myös historiaa Suomen Cupista, kun vuonna 2017 joukkueet iskivät yhteen samaisella 4. kierroksella. Tuolloin Pallo-Iirot eteni jatkoon jatko-ottelun kautta 1-2 lukemin, Juho Patolan tehtyä raumalaisten molemmat maalit.
Åbo IFK on kuulunut pitkään Kolmosen keskikastiin. Pallo-Iirojen noustua Kakkoseen, on viimeisellä kahdella kaudella ÅIFK kuitenkin nostanut osakkeitaan. Turkulaiset ovat sijoittuneet toiseksi ensin FC Inter 2:n ja viime kaudella MuSan perään. Myös tämän kauden ÅIFK on aloittanut samalla tarmolla, sillä kolmesta sarjapelistä joukkue on voittanut kaikki kolme. Maalierokin turkulaisilla on mukavasti plussalla, kun tehtyjä maaleja on 12 ja päästettyjä vain kolme, jotka nekin tulivat kaikki samassa ottelussa. Suomen Cupissa ÅIFK on kaatanut ensin sarjavastustaja KaaPon numeroin 3-1, Vitosen FC Bosnan puhtaasti 0-3 viimeisimpänä myös Pallo-Iirojen viime kaudella kohtaaman Kolmosen NoPS:n 2-0. ÅIFK:n tehokkaimpana maalintekijänä on häärinyt Jeremias Kaari, joka on viime vuosina äitynyt hyvään maalivireeseen. Nyt Kolmosessa sekä Suomen Cupissa molemmissa, on syntynyt kolmeen otteluun neljä maalia, eli yhteensä kuuteen otteluun kahdeksan maalia.
Pallo-Iirot pääsee Suomen Cupin 4. kierrokselle kahden ottelun voittoputkessa. Viimeisimpänä raumalaiset kävivät hakemassa ensimmäiset pisteet vieraista, kun NJS kaatui 1-2 lukemin. Suomen Cupissa Iirojen ensimmäinen ottelu oli vasta 3. kierroksella, jossa Maskun ja Pallo-Iirojen välillä paremmuus jouduttiin lopulta selvittämään rankkarikisan kautta, varsinaisen peliajan päätyttyä 1-1. Pilkulta raumalaiset olivat piirun verran terävämpiä ja veivät rankkarikisan 2-3 lukemin. Suurempiin maalilukemiin ei kukaan joukkueesta ole vielä noussut, mutta Juuso Aalto ja Urho Rouna ovat aloittaneet kautensa terävästi kahdella maalilla mieheen.
Otteluennakossa viime kauden seuransa kohtaava Anton Vyyryläinen ja valmentaja Pasi Rantanen
SUOMEN CUPIN 4. KIERROS ÅIFK - PALLO-IIROT YLÄKENTÄLLÄ TURUSSA TIISTAINA 6.5. KLO 18.30