15
TAM
16.00
P20, P20 Harjoitusottelu

P-Iirot - LTU  5 - 1

Buena Vista Stadion (Äijänsuo)

Epäonnistuneista rangaistuspotkuista huolimatta vahvalla esityksellä 5-1 voitto

Pallo-Iiirojen A-juniorit jatkoivat hyviä peliesityksiä sunnuntaina Buena Vista stadionilla. Vastaan asettunut LTU Littoisista lähti rohkeasti rakentamaan peliä alhaalta asti, siinä ajoittain myös onnistuen ja pystyi taistelemaan vastaan terävillä vastaiskuilla ensimmäiset 15 minuuttia mutta pelin edetessä Pallo-Iirojen pallonhallinta alkoi näkyä kentän lisäksi myös tulostaululla.

Muutaman hukatun avopaikan jälkeen kuntoaan löytävä Aatu Hämäläinen (Jätehuolto M.Helistölä) kiemurteli vajaan puolen tunnin kohdalla tiensä LTU-pelaajien keskeltä tekopaikkaan ja viimeisteli tarkalla laukauksella kotijoukkueelle 1-0 johdon. Hetkeä myöhemmin Jaakko Vuolukka antoi uusien pelikenkiensä puhua rangaistusalueen rajalta ja kova tykitys upposi hyvin ja terävästi esiintyneen LTU-maalivahdin selän taakse ja numeroiksi 2-0.

Molemmat joukkueet tekivät ottelussa runsaasti vaihtoja ja kotijoukkueen vaihtopelaajat onnistuivat erinomaisesti, pelin hallinnan säilyessä vahvana avauspuoliajan lopussa ja toisen puoliajan alussa. Maalipaikkoja kotijoukkueella oli paljon mutta viimeistely ei ollut sunnuntai-illassa aivan priimaa. Miska Karppinen (Dewaco) ja Manu Kontto (Raumaster) pääsivät toisella puoliajalla antamaan useita vaarallisia kulmapotkuja LTU-maalille ja niissä kotijoukkue oli terävänä, voittaen lähes kaikki pallot. Vapaasti yrittämään pääsivät mm.Topi Rantanen ja Samuel Lehto kunnes 51.minuutilla Antti Mynttinen (V-K Teräsrakenne) iski kulmapotkusta pallon vastustamattomasti verkkoon ja kotijoukkueen 3-0 johtoon.

70.minuutilla kotijoukkueen kulmapotkusta Mynttinen laukoi suoraan ilmasta kohti maalia ja LTU-puolustaja pelasti maalin kädellään. Tuomitusta rangaistuspotkusta Mynttinen ei onnistunut kasvattamaan maalisaldoaan. Jo seuraavalla peliminuutilla Iirojen prässi toi riiston hyökkäysalueella ja Aatu Hämäläinen jouduttiin kaatamaan boksissa. Nyt rangaistuspilkulle asettui Arno van Laethem, mutta tämänkin laukauksen LTU-maalivahti venytti alanurkasta.

78.minuutilla Vilho Leino leikkasi vasemmalta laidalta keskustaan ja laukoi kovaa. Muutaman maalipaikan jo missannut Miska Karppinen tuntui ehtivät joka paikkaan ja ehti tähänkin irtopalloon ensimmäisenä. Nyt Karppinen sai vieritettyä pallon maaliviivan yli ja tilanteeksi 4-0.

Maalin jälkeinen hetken herpaantuminen Iiro-puolustuksessa ja LTU:lle terävä vastaisku johti juoksukilpailuun jossa LTU-hyökkääjä oli vahvempi ja kavensi 4-1.

84.minuutilla Jaakko Vuolukka murtautui oikealta boksiin ja antoi maukkaan syötön tyhjän maalin eteen. Arno van Laethem viimeisteli loppulukemiksi 5-1.

Valmentaja Iiro Koivula oli ottelu jälkeen tyytyväinen siihen, miten nopeasti pelaajat sisäistivät sovitun pelitaktiikan. Puolustus toimi varmasti, keskustasta löydettiin tyhjiä tiloja, laidat jaksoivat hyvin tehdä vaaditun työmäärän ja hyökkäyspäässä löytyi tehoja. Vaihtopelaajat tulivat terävästi sisään, mikä osoittaa joukkueessa hyvän kilpailutilanteen vaikka muutama pelaaja oli sairastelun takia vielä sivussakin.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, seuraava harjoitusottelu Pallo-Iirojen A-junioreilla on lauantaina 28.1. Raumaster-hallissa. Tuolloin vastaan asettuu TamFu Tampereelta.

Tilastot

5 - 1

LTU
(2-0)
15'VaroitusLevola Aaro
28'MaaliHämäläinen Aatu
34'MaaliVuolukka Jaakko
51'MaaliMynttinen Antti
78'MaaliKarppinen Miska
84'MaaliVan Laethem Arno

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista