Perinteistä Pitsiyön Spesiaalia vietetään jälleen pitsiperjantaina 28.7.! Ensin naisten edustusjoukkue kohtaa FC Lahden klo 17 alkavassa ottelussa, jonka jälkeen miesten edustusjoukkue kohtaa Tampere Unitedin klo 19 alkavassa ottelussa. Pallo-Iirot haluaa tällä kaudella tarjota katsojille elämyksiä niin kentällä kuin sen ulkopuolella myös ottelutapahtumissa.
Lipunmyynti alkaa 45 minuuttia ennen ottelun alkua ja stadionille sisäänkäynti tapahtuu kahdesta eri pisteestä; Nortamonkadun sekä talviharjoitteluhallin puolelta. Alla olevasta karttakuvasta näet sisääntulot, WC:n, anniskelualueen sekä myyntipisteet. Anniskelualue on rajattu terassille sekä rajatulle alueelle istumakatsomossa. Anniskelualueella on K-18 ikäraja. Miesten otteluun saapuville vieraskannattajille on varattu oma katsomo jäähallin puolelta, jossa sijaitsee myös oma grillipiste.
Lippu Pitsiyön Spesiaaliin maksaa 10 euroa aikuiselta (S-Etukortilla 8€) sekä 5 euroa alennusryhmiltä (eläkeläiset, lapset alle 13v ja opiskelijat). Yhdellä lipulla pääset katsomaan molempien edustusjoukkueiden ottelut.
Ottelutapahtumassa ovat auki kioski- ja grillipisteet.
Makkaroiden lisäksi tarjolla on myös maukkaita falafel-rullia.
Makeanhimon yllättäessä Nuohouspalvelu Lehtimäen Nokipoika-jäätelöt vievät kielen mennessään.
Tapahtuman alkoholitarjontaa laajentaa Olu Bryki Raum -pienpanimo
Ottelussa voit myös ostaa Pallo-Iirojen kannatustuotteita fanituotepisteeltä.
Pallotyttöinä naisten ottelussa toimii T10/T11 -joukkueen pelaajat ja pallopoikina miesten ottelussa toimii P11-joukkueen pelaajat.
09.10.2023 15.30 | Miesten edustusjoukkueen tryout kaudelle 2024 |
07.10.2023 18.02 | Miesten kausi päättyi tappioon |
06.10.2023 16.12 | Miesten viimeinen ottelu kaudella 2023 kamppaillaan kotikentällä |
05.10.2023 15.15 | Tapahtumainfo: Pallo-Iirot - Ilves-Kissat |
01.10.2023 20.20 | Miehet voittoon viimeisessä vieraspelissä |
30.09.2023 11.28 | Miehet viimeisele vierasreissulle |