Miehet kohtasivat tänään Tampere Unitedin. Tiukassa ottelussa Iirot olivat lopulta maalin verran huonompia, ottelun päätyttyä TamU:n 2-1 voittoon. Ottelussa TamU aloitti maalinteon ajassa 20'. TamU:lta oikean korkuinen keskitys kulmapotkusta ja pusku etunurkkaan aiheutti äänekkäälle kotiyleisölle hurraamisen aihetta. Kuitenkin vain kaksi minuuttia myöhemmin Mikko Jalkanen antoi matalan keskityksen maalinedustalle. Yksinäiseksi jäänyt Elias Ahde hiljensi kotiyleisön ohjaamalla pallon varmasti maaliin.
Tämän jälkeen molemmilla joukkueilla oli omat maalintekopaikkansa. Hyvistä paikoista huolimatta seuraavaa maalia saatiin odottaa aikaan 65'. TamU:n hyökkäyksestä seurasi käsivirhe, josta tamperelaisille vihellettiin rangaistuspotku. Tästä TamU:n hyökkääjä sijoitti pallon varman oloisena vasempaan alanurkkaan. Paikkoja vielä tämän jälkeen nähtiin, mutta pallo ei kummassakaan päässä verkon perukoille päätynyt.
Otteluraportissa kauden ensimmäiset Kakkosen minuuttinsa pelannut Sulo Ketola
Ketola kuvailee ottelun jälkeisiä fiiliksiä
- Vähän paska maku kyllä jäi suuhun. Kyllä minä ajattelin, että meille olisi ollut mahdollisuus ottaa pisteitäkin tästä pelistä. Vähän tuomari vihelsi, miten vihelsi. Ei ollut onni ihan meidän puolella.
Sulo kommentoi omaa tekemistään kentällä.
- Pari kertaa pääsin ihan ok palloon ja oli lähellä, että Ahde olisi päässyt yhteen minun syöttöön. Vähän painoi eilinen peli jaloissa. Ihan ok meni.
19' | Maali | Georg Janar |
21' | Maali | Ahde Elias |
66' | Maali | Järvelä Topias |