Iirolandia

Iirolandia - koko perheen iloinen liikuntatapahtuma

 

Supersuosittu Iirolandia alkaa jälleen, nyt jo syyskuun puolessa välin ja kutsuu kaikki raumalaiset lapsiperheet, ja miksei vähän kauempaakin, nauttimaan koko perheen voimin liikunnan riemusta Äijänsuon Talviharjoitteluhalliin. Iirolandia on 1-12 -vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu tapahtuma. 

Iirolandia koostuu monesta erilaisesta toimintapisteestä, jotka ovat tuttuja jo viime talvelta. Tarjolla on mm. pomppumatto, ilmalla täytettävä futiskaukalo, ajorata polkuautoille, tasapainorata, vaahtomuovimoduuleita sekä paljon erilaisia pikkutavaroita kuten puujalat, hyppynarut ja hulavanteet. Hallista on varattu iso alue myös erilaisille pallopeleille.

Nuoremmille 1-6 -vuotiaille lapsille on jälleen suunnattu oma leikkialue, josta löytyy mm. vaahtomuovimoduleita, pomppulinna, ilmalla täytettävä futiskaukalo, liukumäki sekä sen lisäksi siellä järjestetään ohjattuja musiikkileikkejä. Musiikkileikit alkavat aina klo 17:45 ja 18:45 kestäen noin 15 minuuttia.

Jokaisella Iirolandiakerralla järjestetään aarteenetsintää klo 17.30 ja 18.30. Aarteenetsinnässä on erilaisia aiheita kuten väriteema, karttapohjainen ja erilaisia teema-aarteenetsintöjä. Aarteen löydettyä palautetaan se kioskiin, jolloin saa pienen yllätyksen. 

Iirolandiassa järjestetään joinain kertoina kasvomaalauksia ja teemakertoja. Näistä tiedotetaan näillä sivuilla ja Iirolandian ilmoitustaululla Iirolandiakertojen yhteydessä.

Toimintapisteillä Iirolandian ohjaajat ohjeistavat ja valvovat liikkumista. Lapset ovat kuitenkin vanhempiensa vastuulla tapahtumassa. 

 

Uutta: 

+ Subsoccer, pöytäjalkapallopeli

+ Zorb-pallo

+ Jump Track

+ 27 toimintakertaa

+ hattara-, poppari- ja hodarikone

+ Syyslomarieha 21.10.2020 klo 13-19.45

+ Loppiaisen Iirolandia 6.1.2021 klo 13-19.45

+ Talvilomarieha 24.2.2021 klo 13-19.45

+ Iiro-Bingo (halukkaille lapsille jaetaan tehtäväkortit, joissa erilaisia tehtäviä Iirolandiassa. Osallistuneiden kesken arvotaan Iirolandian pääsylippuja)

 

Lippujen hinnat:

Kertamaksu 5 euroa / lapsi

Tapahtuma on huoltajille maksuton. 

Kymmenen kerran kävijäpassi 50 euroa, joka sisältää yhden ilmaisen kerran passin omistajalle ja hänen kaverilleen. Passin tullessa täyteen, kannattaa varata kaveri mukaan. 

Länsi-Suomen toimistolta (Susivuorentie 2) kertaliput maksavat 4€ / kpl Länsi-Suomen kortilla. 27 kappaleen lippupaketti 100€ (normaalisti 135€) Länsi-Suomen toimistolta LS-tilaajan etuna. 

 

Mini-Iirolandia:

Liikunnallista päivätoimintaa lapsiperheille

Tiistaisin klo 9:30-11:30 talviharjoitteluhallissa

Lisätietoja: http://www.palloiirot.fi/iirolandia/mini-iirolandia/

 

Talven 2020-2021 tapahtumat:


Erikoiskertoja päivitetään sitä mukaan, kun varmistuvat.

Oikeudet muutoksiin pidätetään. 

2020

 

 

PVM

KLO

 

   

ke 16.9.

17-19.45

+ Syksyn ensimmäinen Iirolandiakerta,
Iiro vierailee, kasvomaalausta, aarteenetsintää,
Nappulaliigan 2020 mitalilla veloituksetta sisään
 

ke 23.9

17-19.45

+ aarteenetsintää

ke 30.9

17-19.45

+ Iiro-Bingo, aarteenetsintä

ke 7.10

17-19.45

+ aarteenetsintä

ke14.10

17-19.45

+ aarteenetsintä

ke21.10

13-19.45

+ Syyslomarieha, kasvomaalausta, syksyaiheinen aarteenetsintä, 

Samalla leimalla sisään koko päivän

ke28.10

17-19.45

+ Halloween, Naamiaiset Halloween teemalla,
kasvomaalausta, noitajahti

ke 4.11

17-19.45

+ Iiro-Bingo, aarteenetsintä

ke11.11

17-19.45

Ilmapallotaiturit: jokaiselle lapselle taikailmapallo, aarteenetsintä

ke18.11

17-19.45

+ Joulukorttien piirustuskilpailu. Kilpailun osallistujien

kesken arvotaan palkintoja. Aarteenetsintä

ke25.11

17-19.45

+ Joulukorttien piirustuskilpailu. Kilpailun osallistujien

kesken arvotaan palkintoja. Aarteenetsintä

ke 2.12

17-19.45

+ aarteenetsintää

ke 9.12

17-19.45

+ aarteenetsintä

ke16.1217-19.45+ Iirolandian joulu, joulupukki ja tontut vierailevat, joulupukki jakaa konvehteja lapsille, kasvomaalausta, tonttujahti

 

2021

 

 

PVM

KLO

 

ke 6.1

13-19.45

+ Loppiaisen Iirolandia, aarteenetsintä, 

Samalla leimalla sisään koko päivän

ke 13.1

17-19.45

+ Nuuttipukkipäivä, Naamiaiset satuhahmo teemalla, Iiro vierailee,
kasvomaalausta, aarteenetsintä

ke 20.1

17-19.45

+ Iiron 3-vuotis syntymäpäivät, lapsille tarjoilu, aarteenetsintää 

ke 27.1

17-19.45

+ aarteenetsintää

ke 3.2

17-19.45

+ Iiro-Bingo, aarteenetsintä

ke 10.2

17-19.45

+ Ystävänpäivä, Haribo -nalle vierailee ja jakaa lapsille ystävänpäivän yllätyksen, kasvomaalausta, aarteenetsintä

ke 17.2.17-19.45+ aarteenetsintää

ke 24.2

13-19:45

+ Urheiluloman talvirieha, kasvomaalausta, 

talviaiheinen aarteenetsintä, samalla leimalla koko päivän!

ke 3.3

17-19.45

+ aarteenetsintää

ke 10.3

17-19.45

+ Iiro-Bingo, aarteenetsintä

ke 17.317-19.45+ aarteenetsintä

ke 24.3

17-19.45

+ aarteenetsintä
ke 31.3.17-19.45

+ Kevään viimeinen Iirolandia, Iiro vierailee, ilmapallot kaikille lapsille

   

 

Yhteyshenkilö / Contact Person
Henni Viljanmaa
+358405883056
henni.viljanmaa(at)palloiirot.fi

 

Iirolandia – Sporting event for entire family


Local football club Pallo-Iirot launched children’s play world Iirolandia
last year and it became an instant hit amongst families in Rauma region.
Iirolandia is play world for children aged between 1-12 years and it
gathered close to 300 kids and their parents to Äijänsuo indoor arena on
winter Wednesdays last year.
Iirolandia is arranged at Talviharjoitteluhalli in Äijänsuo’s sporting
center. It is run on Wednesdays from September to March.
Iirolandia has a lot of different sporting opportunities. There is for
example special made bounce mat, different throwing tasks, balance course,
foam modules to play with, tilts and so on and so on. Big space from the
indoor arena is also reserved for different ball games.

Admission fee:
Single ticket 5 euros
Tickets sold at the door, payment in cash or card. Parents for free.



Events during winter 2020-2021:

2020

 
 
 

Date

 

Time

 

Wed 16.9. 

Wed 23.9

 

17.00-19.45

17.00-19.45

 + Face painting, treasure hunting, Iiro visiting,
    Little league´s medal 2020 free entrance

+ treasure hunting

Wed 30.9

 

17.00-19.45

 + Iiro-Bingo, treasure hunting

Wed 7.10

 

17.00-19.45

 + Iiro-Bingo, treasure hunting

Wed 14.10

 

17.00-19.45

 + treasure hunting

Wed 21.10

 

13.00-19.45

 + Autumn holiday happening, face painting, treasure hunting

Wed 28.10

 

17.00-19.45

+ Iirolandia´s Halloween, face painting, witch hunt,

   costume party

Wed 4.11

 

17.00-19.45

 + Iiro-Bingo, treasure hunting

Wed 11.11

 

17.00-19.45

+ Iiro-Bingo, treasure hunting

Wed 18.11

 

17.00-19.45

 + Illustrating competition, Children will illustrate Christmas post cards. Rewards will be drawn among the competitors. 

Wed 25.11

 

17.00-19.45

 +  Illustrating competition, Children will illustrate Christmas post cards. Rewards will be drawn among the competitors. 

Wed 2.12

 

13.00-15.45

 + Finland´s Independency day, kids costume party, dress blue and white, Finland theme treasure hunting, face painting

Wed 9.12

 

17.00-19.45

+ treasure hunting

Wed 16.12. 17.00-19.45

 +Iirolandia´s Christmas, face painting,

  Santa Claus visiting, elf hunt

 

2021

 

 

Date

Time

 

Wed 6.1

17.00-19.45

+ Angling (surprise for every child), treasure hunting

Wed 13.1

17.00-19.45

+ Costume party with fairytale character theme, Iiro visiting,

face painting, treasure hunting

Wed 20.1

17.00-19.45

+ Iiro-Bingo, treasure hunting

Wed 27.1

17.00-19.45

+ treasure hunting 

Wed 3.2

17.00-19.45

+ Iiro´s birthday parties

Wed 10.2

17.00-19.45

+ Valentine´s Day, Haribo teddy bear visiting, face painting,
treasure hunting

Wed 24.2

13.00-19.45

+ Sport holidays winter happening, face painting, treasure hunting,

With the Iirolandia´s stamp you can come in more than once on this day.

Wed 3.3

17.00-19.45

+ treasure hunting

Wed 10.3

17.00-19.45

+  Balloon proficient, every child gets own balloon, treasure hunting

Wed 17.3

17.00-19.45

+ treasure hunting

Wed 24.3

17-19.45

+ treasure hunting

Wed 31.3

17-19.45

+ Balloons to the children, face painting