10
JOU
17.00
P20, A/RES Harjoitusottelu

P-Iirot A - MaPS A  2 - 3

Buena Vista Stadion (Äijänsuo)

Uudistuneen A-junnujengin avausmatsi arktisissa olosuhteissa

A-pojat pelasivat ensimmäisen harjoitusotteliunsa

Uudistunut Iirojen A-pojat pelasivat kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa. Vastaan asettui SM-karsintaan kokeneen valmentajan John Allenin johdolla valmistautuva Maskun Palloseura. Kotijoukkue kärsi flunssa-aallosta ja muutamasta pienestä loukkaantumisesta. Joukkueen kokoaminen tuotti vaikeuksia, ja kahdella vaihtopelaajalla jouduttiin lähtemään liikkeelle. Osa A-ikäisistä pelaajista pelasi jo perjantaina, kun Pallo-Iirojen Miesten 2-joukkue pelasi EuPaa vastaan.

Ensimmäinen jakso ehti vanheta vain 14 minuuttia kun terävästi heti alkuun tulleet maskulaiset menivät ansaitusti 0–1 johtoon. Tästä kolme minuuttia eteenpäin ja Iirot sai rangaistuspotkun rangaistusalueella tapahtuneesta käsivirheestä. Tämän laittoi Aaro Levola varmasti maaliin ja tilanteeksi 1–1. Vain hetkeä myöhemmin Rafael Ojala narutti Maskun puolustajia ja vei kotijoukkueen 2–1 johtoon. Muutenkin ensimmäinen puoliaika oli melko tasaista pelaamista, ja neljä maalia tehtiinkin. 29. minuutilla Masku tasoitti tilanteeksi 2–2 ja näillä numeroilla mentiin tauolle. Sinikeltaisten puolustuslinja Kontto- Tarvainen- Rantanen- Kuusisto taisteli hienosti ja näin Iirot pystyi johtoasemansa pitämään ensimmäiset 45 minuuttia.

Toinen jakso mentiin alusta loppuun kotijoukkueen hienoisessa hallinnassa. Jakson ainoan maalin teki kuitenkin Masku. Noin 70 minuuttia oli pelattu, kun vieraat onnistuivat kulmapotkusta 2–3 johtomaalin tekemään. Tämä jäi kotijoukkueen painostuksesta huolimatta ottelun lopputulokseksi. ”Olosuhteet huomioiden olen tosi tyytyväinen päivän esitykseen. Vastustaja on kuitenkin mielestäni vahvoilla jopa päästä tulevan kauden SM- sarjaan. Meiltä oli yli puoli joukkuetta sairastuvalla, ja silti pystyimme tasaiseen esitykseen ja ajoittain pistämään Maskun tosi koville”, kommentoi päävalmentaja Iiro Koivula ottelua. ” Osa pelaajista joutui sopeutumaan uusille pelipaikoille, ja lisäksi sain itselleni vielä hieman vieraista pelaajista hyvän käsityksen. Onnistujia oli useita, joten en ala heitä nyt erittelemään. Lopussa siirryttiin 3–5–2 ryhmitykseen kun haettiin tasoitusta, ja tämäkään ei tuottanut ongelmia. Kaiken kaikkiaan ottelu palveli varmaan molempia osapuolia hyvin”, jatkoi Koivula.

Kovasta pakkasesta huolimatta Buena Vista stadionin lehtereille oli kokoontunut kannatusjoukkojakin.

Nyt joukkue harjoittelee jouluun asti, ja pääsee sitten ansaitulle lomalle. Harjoituspeleihin palataan taas tammikuussa 2024.