Jäsenhuone|TyöhuoneEnglish

Ajankohtaista

Sunnuntaina pelataan minien ja nappuloiden pelit klo 10-18 hallinurmella. Lilliputtien harjoitukset hallissa klo 13-17.
Äijänsuon alaparkkipaikan rakennusurakka alkoi maanantaiaamulla ja koko alaparkkipaikka suljetaan työmaa-alueeksi remontin ajaksi.
Raumalla pidetyn AC Milan Junior Campin huipennuksena valittiin leiriläisistä neljä pelaajaa, jotka saivat kutsun AC Milanin kansainväliselle juniorileirille ensi kesänä.
P-Iirojen B-tytöt eivät kumarrelleet ykkösen sarjajohtajaa FC Sportia vieraskentällä, vaan ottivat kovalla taistelulla arvokkaan vieraspisteen 2-2 (2-2) numeroin. Varsinkin ensimmäinen jakso oli joukkueelta todella vahva, eikä juuri päästänyt kotijoukkuetta maalipaikoille. Koko kevätkaudella Sport päästi vain muutaman osuman omiin, nyt P-Iirot teki kaksi jo ensi jaksolla.
Neljäs leiripäivä AC Milanin merkeissä noudatti aikataulullisesti samaa kaavaa, mutta helteen keskelle toi lisäjännitystä iltapäivävieraaksi saapunut ukkonen.
Keskiviikkoaamu aloitettiin AC Milan -leirillä Äijänsuon stadionin vihreällä veralla. Kuten tähänkin saakka, oli harjoitukset jaettu useammalle rastille, joissa pelaajat kävivät ikäryhmien mukaisesti vuoron perään.
AC Milanin leirin toinen päivä sujui vieläkin kuumemmissa merkeissä, päälle 33 asteen helteessä! Siksipä iltapäivä vietettiin hallin viileydessä katsellen valkokankaalta maailman parhaiden pelaajien maalintekotaituruutta ennen iltapäiväharkkoja.
P-Iirojen naiset jatkavat tiukasti taisteluaan nelosessa kärkisijoista. Vierasottelu Paimiossa tiedettiin kovassa helteessä vaikeaksi, mutta hyvin vahvasti B-tyttöjen voimin pelannut joukkue taisteli. Kotiin vietäväksi saatiin täydet pisteet 2-3 (1-0) -numeroin. Näin P-Iirot jatkaa sarjassa kakkosena.
Tänään maanantaina polkaistiin viikon mittainen AC Milan Junior Camp – leiri hehkuvan kuumaan alkuun. Parhaimmillaan/pahimmillaan leiriläiset harjoittelivat ja pelasivat hallinurmella yli 30 asteen helteessä.
RSS ATOM